TBT: STOCKHOLM CALLING

Jaaha saakeli. Tätä tää teettää kun makaa koko viikon koomassa sohvan nurkassa. Menee päivissäkin ihan totaalisen sekaisin. Siispä torstain viimeisimpinä tunteina joka torstainen throwback vuoden takaisiin tunnelmiin.

Vuosi sitten oli asiat paljon paremmalla tolalla. En maannut räkä poskella henkihieverissä, vaan olin jollain tapaa täynnä elämää. Uusi arki alkoi tuntumaan jo omalta, vaikka välillä vieläkin sitä vähän hämmästeli. Koulupäivien jälkeen kipittelin vielä aivan innoissani ties missä kissanristiäisissä. Ja olin ihan totaalisen ihastunut. Niin korviani myöten sellaisessa ensihuumassa, että muistan olleeni oikein vähän harmeissani, kun oikein jouduin karkaamaan viikonlopun viettoon rapakon taakse.

Vaikka hyväähän se teki, niin kuin aina, ottaa vähän etäisyyttä. Ja vielä parempaa mielenterveydelle tekee viikonloppu tyttöjen kesken. Otettiin seitinohutta humalaa, pikashoppailtiin, lilluttiin kylpyammeessa(tai minä lilluin ainakin), syötiin massumme täyteen ja nautimme aurinkoisesta Tukholmasta. Räkätettiin vedet silmissä Saaran lankutuksille ja yön pimeinä tunteina joko ahmittiin muutama hampurilainen tai sotkettiin värityskirjaa.

Aika kelpo reissu siis. Voisin lähteä toistekkin.

PS. Miten mielettömästi voikaan olla ikävä reissukuvaamista? Sitä että jalkautuu täysin uusille kaduille ja voi uteliaana nuuhkia ympärilleen. Säntäillä kamera hyppysissään jokaiselle pienimmällekkin kujalle. Ikuistaa sen kaiken uteliaisuutensa muistikortilleen.

SLIPPING THROUGH MY FINGERS

Näiden lauantaisten kuvien piti jäädä julkaisematta, sillä näytin niissä mielestäni jotenkin erityisen mäjähtäneeltä. En tiedä oliko osaa niillä muutamalla perjantaisella viinilasillisella, joita kerskuin täälläkin juovani vai laittoiko toi viime viikonlopun harmaa sateisuus muuten vain väsyttämään.

Mutta kun on maannut kolme päivää kotikolossa nenäliinojen keskellä, tukka likaisella sykeröllä ja sama yöpaita päällänsä, katsoo noita kuvia vähän eri kantilta. Oon meinaan ihan pirun hyvän näkönen likka näissä. Ettäs tiiätte. Ainakin jos vertaa tuohon nykyiseen peilikuvaansa, joka vaatisi kipeästi suihkua ja hellää huolenpitoa.

TAKKI CUBUS/2NDHAND/ KAULAHUIVI* PIECES/ FARKUT MAC/
FARKKUPAITA LINDEX/ NILKKURIT* DINSKO/ LAUKKU H&M/

*saatu blogin kautta

Piru muuten miten paljon tylsistyttää tämä sisällä pötköttely. Onko väärin, jos tästä kaikesta kipeilystään huolimatta kirmaa ihan nopeasti suihkun kautta pihalle? Oon tällä hetkellä jotenkin satavarma, että tuo pihalla satumaisesti hohtava aurinko sais terveemmäksi kuin yksikään tabletti tai levätty tunti.

Joo, tuonne mä meen.

UUSI KOTI

Siitä taitaa olla noin vuosi ja kolme kuukautta, kun viimeksi kirjoitin muutosta. Silloin pakkasin kimpsuni ja kampsuni kimppakämpästä, jossa asustin serkkuni kanssa, ja käänsin nokan kohti Helsinkiä. Tein uuden kotipesäni Hermanniin ja uhosin, että täältä en ole liikkumassa hetkeen. En tiedä johtuiko se rakkaudesta uuteen kotiin vai siihen, että ajatus jälleen kerran omaisuutensa siirtämisestä tuntui vastenmieliseltä.

Sitten jotain hassua tapahtui. Löytyi koti, josta en voinut kieltäytyä.

Käväisin vanhan työkaverini luona alkusyksystä. Käväisemällä tarkoitan, etten edes mennyt sisälle vaan poikkesin hänen sisäpihallaan. Mutta sekin riitti. Olin lumoissani pelkästään siitä, valtavasta, vaahterien täyttämästä sisäpihasta. Vitsillä sanoin, että jos sä joskus muutat, niin soita mulle. Ja niin se vaan soitti tuossa hieman päälle kuukausi sitten.

kuvat lainattu Pinterestistä

Tasan kuukausi taitaa olla myös siitä, kun me käytiin katsomassa asuntoa. Ihan siis siellä sisällä asti. Neljänteen kerrokseen kiivetään kaarevia rappusia pitkin. Satavuotiaan asunnon ovessa on jotenkin hassu ovikello. Ja sisältä löytyy lautalattiat, valkoiset seinät ja niin korkeat huoneet, etten luullut koskaan sellaisia saavani. Keittiössä on vähän vähemmän kaappeja, mutta enemmän tilaa. Ja nurkassa hauska ikkuna suoraan vaahterapuiden yläoksiin. Vessa on niin naurettavan pieni, että hyvä kun siellä mahtuu kääntymään. Mutta ei millään tuollaisella ollut väliä, koska siellä tuli jotenkin vahvasti sellainen tunne, että on kotona.

Musta on mielettömän jännittävää muuttaa uuteen kotiin muutaman viikon kuluttua. Varsinkin kun olen päättänyt karsia tavaroitani ja viedä sinne vain ne, mistä oikeasti pidän. Myydä vanhaa ja ostaa tilalle vielä vanhempaa. Luoda tuosta sellainen tila, josta on ehkä salaa haaveissaan aina haaveillut.

Mutta vielä jännittävämpää on ehkä se, että oveen tulee tällä kertaa kaksi sukunimeä. Se on yhtä aikaa jännitävää, pelottavaa ja jotenkin luontevaa.

Olkoon tämä postaus vaikka varoitus. Mahdollisesti siitä, että en puhu seuraaviin viikkoihin muusta kuin koristetyynyistä tai lipastojen maalaamisesta(ja ymppää niistä yllä olevan kaltaisia inspiraatiorykelmiä jokaiseen väliin). Mahdollisesti siitä, että välillä voi olla vähän hiljaista, kun pakkailen astioitani sadannen kerran jykevien pahvilaatikoiden sisuksiin. Ja ehkä mahdollisesti myös siitä, että tämä sinkkustatuksella ikuisuuden purjehtinut mimmi elää juuri aikamoisten muutoksien keskellä.