Niin vain luulin, että syksy otti vallan. Punainen mökki tyhjeni sunnuntaina lopullisesti. Eilen oli hieman liian kylmä olla paljain säärin. Kauppojen kevätsipuliniput ovat kadonneet mystisesti johonkin.
Ja sitten tyhjensin puhelimeni kuvakansiot. Siellä niitä taas oli. Pieniä postikortteja kesältä. Ajattelin nauttia niistä vielä tämän viimeisen kerran.
Pakko myöntää, että antaisin tällä hetkellä lähes mitä vain, että saisin vielä yhden lämpimän kuukauden itselleni. Tahtoisin kelliä laiturin nokassa ottamassa väriä salakalavasti kalpenevaan hipiääni. Grillata halloumia vielä muutaman paketin, niin, että sitä tulee korvistakin ulos.
Toisaalta, olen innoissani nahkatakin tekemästä paluusta, salaa ilmaantuneista pihlajanmarjoista ja uusista tuulista, jotka puhaltavat syksyisin aina normaalia voimakkaammin.
Ja sitten muistan, että huomenna herätyskello soi hieman kuuden jälkeen, jotta ehdin napata oikean junan Tikkurilaan. Muistankohan enää edes käyttäjätunnuksiani, joilla kirjaudun koulun koneille? Neljässä kuukaudessa aivot tuntuvat tyhjentyneen täysin.
Ehkä se on vähän niin kuin tarkoituskin.
