Oon kyllä välillä todella hiton ongelmallinen tapaus.
Esimerkiksi eilen. Mulla oli vapaa päivä, jolloin kalenterissa oli ihan muutama hassu merkintä siitä, mitä pitäisi tehdä. Marssia sturenkadun päähän ja lunastaa piilarit postista. Kerätä reppu täyteen kesälukemista ja käydä vihdoin palauttamassa ne kirjastoon. Ja sitten pienoisen aamuhedarin siivittämänä päätin, että tänään en tahdo poistua mihinkään. Tahdon vain lukea kaikki lukematta jääneet lehdet, aloittaa jonkun uuden kirjan, rouskutella viikonlopulta jääneitä ruissipsejä ja vain nauttia olostani. Ylhäisestä yksinäisyydestä, niin kuin joku voisi sanoa.
En jaksanut kirjoittaakkaan, koska ei vain ollut fiilistä ja olen ajatellut, että on parempi olla kirjoittamatta, kuin kirjoittaa hölmöjä lauseita toisensa perään.
Ihan toimivan kuuloinen suunnittelma, eikö?
Pyhittää päivä levolle ja itsensä kuuntelulle?
No ei. Illalla peiton alla, juuri kun menin nukkumaan, huomasin märehtiväni. Miksi en tehnyt niitä muutamaa hassua juttua, jotta mun ei nyt tarvitsisi tehdä niitä huomenna kauhealla kiireellä? Miksi en kirjoittanut? Miksi en tehnyt jotain? Tajusin, että illalla tahdon mieluummin nukahtaa niin, että summailen kaikkea, mitä olen saanut aikaiseksi kuin ahdistun siitä, mitä kaikkea mun ehkä olisi pitänyt tehdä. Varsinkin kun lepopäiväni ei oikeastaan onnistunut. Olin sen lopussa paljon stressaantuneempi kuin sitä ennen.
En kuitenkaan tykkää jäädä vellomaan tunteisiin, joten hyväksyn, että eilinen meni nyt ihan totaalisesti pelastusarmeijalle. Tänään puolestani ajattelin olla niin tuottelias, että voin mennä illalla levollisin mielin nukkumaan. En tahdo, että pääni perällä vaivaa tekemättömiä asioita, joille voisin ja haluaisin tehdä jotain. Siispä nyt ne asukuvat, jotka minun piti julkaista jo eilen.
TEKONAHKAHAME + COLLEGE H&M/ KANGASKASSI* NOISY MAY/ LENKKARIT VAGABOND/
*saatu blogin kautta
Älkääkö ymmärtäkö väärin. En tahdo olla mikään omanaikansa kuvajainen, supertehokas
parikymppinen, joka ennen aamuista vihersmoothietaan vastailee toisella kädellä sähköposteihin ja toisella kädellä ehostaa itseään iskukuntoon.
Tahdon olla ihan oma itseni, tuollainen collegepuseroinen, hieman laiska hölmöläinen. Mutta en tahdo, että oma saamattomuuteni, vaikka se olisikin suunniteltua, pilaa omat yöuneni.
Mitä siis opin? Sen, että joskus kaikista rentouttavinta onkin se, että tekee kaikki mieltäpainavat asiat pois päiväjärjestyksestä. Se uusi kirjakin on oikeasti paljon mukavampi aloitella sitten, kun mieltä ei paina mikään pieni tekemätön askare.
