BEAUTIFUL SKIN….I WISH

Poden edelleen valtaisaa menetyksen tuskaa, kun ymmärrän, että lämpimät kuukaudet taas olivat ja menivät. Tiedän, että kirjoitin juuri viime viikolla, että olen täysin sinut asian kanssa, mutta aika vaikeaa se silti on. Varsinkin kun aurinko taas tänä viikonloppuna huomautti olemassa olostaan. Eilen paistattelin päivääni Hakaniemen torilla kahvin ja croisantin kera, tänään levyttelin ihan häpeilemättä rappuni edessä olevalla penkillä. Silmät sikkurassa auringosta ja suu leveimmässä virneessä kuin koko kuluneen viikon aikana. 

Vaikka kyllä se syksy on jotain hyvääkin tuonut. Olen vihdoin viettänyt aikaa kotonanikin, joka kesän ajan lähinnä toimitti täysin ylihintaisen varaston virkaa, sekä olen suht mutkattomasti päässyt kiinni vanhoihin tuttuihin arkirutiineihin. Olen käynyt koulussa, koittanut kirjoitella ja kuvailla sekä nähnyt ystäviäni hieman säännöllisemmin. Jääkaappi näyttää taas normaalin ihmisen tavoin puolitäydeltä ja olen saanut postistakin paketit haettua. 

Myös kauneudenhoitorutiineissa on ollut hieman kiinni otettavaa. Vetelin kesän aika surutta noin viidellä tuotteella. Deodorantilla, suihkusaippualla, naamanpesuaineella, shampoolla ja suolasuihkeella. Silloin tällöin saatoin muistaa sellaiset ihmeellisen aineet kuin naamarasva ja hoitoaine. 

Ja kyllä sen huomaakin. Varsinkaan iho ei ole ihan parhaimmassa kunnossa, mikä nyt ei yllätä mitenkään hirmuisesti. Tsemppailun merkeissä olen tutkiskellut hieman tarkemmin taas kylpyhuoneen kaappejani, ja lätrännyt varsinkin allaolevia naamaani suhteellisen ahkerasti. 

Louis Widmerin puhdistusvaahto on osa Skin Appeal-tuotesarjaa, josta mulla on tällä hetkellä testauksessa myös kasvovesi. Kummatkin ovat ihanan hellävaraisia ja hajusteettomia, mutta puhdistavat kuitenkin tehokkaasti jättäen ihon mukavan tuntuiseksi. En tykännyt aiemmin juuri ollenkaan tämän tyyppisistä putsareista, mutta tajuttuani näiden hienouden(ja riittoisuuden), olen käyttänyt näitä jo kolmisen pulloa peräjälkeen. 

Käytin hetki aikaa sitten loppuun Dermalogican mahtavan(!!) riisikuorintajauheen, mutta koitan olla ostamatta uusia tuotteita tällä hetkellä. Siispä vaihtoehtoisena tuotteena toimii nyt V 10 Plus vesipohjainen kuorintageeli. Paljon hypetetty tuote kuorii ihon ilman minkäänlaisia rakeita eli erittäin hellästi. Taisin silti tykätä siitä riisijauheesta enemmän. 

Kosteutuksesta pitää puolestaan huolen No7:nin naamio, jolla tuntuu olevan samanlainen vaikutus ihoon, kuin niillä suihkussa käytettävillä kosteusvoiteillakin. Nassu jää tämän jäljiltä kivan kimmoisaksi ja kosteutetuksi. 

Mitäs teidän ihonhoitorutiineillenne kuuluu?