Ajattelin, että uskallan jakaa teidän kanssanne vielä muutaman kesäpostikortin, jonka olen kuvannut punaisen mökin terassilta. Samaan hengenvetoon on kuitenkin todettava, että taitavat olla viimeiset. Ainakin tältä kesältä.
Ilman sähköä ja juoksevaa vettä eläminen on vain mukavan jännittävää niin kauan, kun pihalla voi liehutella ohuessa mekossa ja nukkua yönsä parvella hätistellen hyttysiä paljailta sääriltä. Sitten kun sade alkaa hakkaamaan ikkunaa useamman päivän putkeen ja ainoa aktiviteetti tuntuu olevan peiton alla kirjan lukeminen, niin, silloin siitä kaikesta alkaa tulemaan jo hieman ärsyttävää.
Siksipä punainen mökki tyhjenee tässä muutaman viikon sisällä.
Kylmän sateen häätämäksi tuleminen ei oikein edes jaksa harmittaa, kun takataskussa on niin paljon hyviä muistoja pitkiltä lämpimiltä kuukausilta. Olen oppinut paistamaan täydellisen munakkaan grillin nuhaisella sivukeittimellä, sytyttänyt saunan useammin kuin yhteensä elämäni aikana ja jopa intoutunut istuskelemaan siellä illan hämärtyessä. Saanut ensimmäistä kertaa moneen vuoteen kunnollisen rusketuksen, pessyt hiukseni vadelmien tuoksuisella lastenshampoolla ja lukenut niin paljon, että olen jopa hieman ylpeä itsestäni.
Pitkästä aikaa olen myös maalannut, nauttinut kiireettömästä elämästä ja oppinut riitelemäänkin hieman kehittävämmin. Ei yhtään hassumpia juttuja, ihan noin henkisen hyvinvoinninkin kannalta.
Olisiko tämä sitten hyvästit kesälle? Olen oikeastaan jo ihan valmis syksyyn. Musta kun tuntuu, että siltäkin on odotettavissa kaikkea odottamisen arvoista.
