
Havahduin viikonlopun raukeina päivinä vallitsevaan vuodenaikaan, kun lappasin sen suoraan padasta lautaselleni.
Olen puputtanut kuukausitolkulla kaikkea mahdollisimman tuoretta, vihreää ja rouskuvaa. Posket pinkeinä ja ihan mielettömän onnellisena. Ja vaikka kevätsipuli on edelleenkin yksi parhaista asioista, jota maa päällään kantaa, niin silti, keho tuntuu yhtäkkiä kaipaavan jotain lämmintä.
Ehkä se on tuo kaiken alleen imaiseva sade. Tai ehkä siitä johtuva sisälle käpertyminen. Syyllisestä huolimatta, minä tein ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa pataruokaa. Ohje on maailman yksinkertaisin. Jopa niin yksinkertainen, että sitä tehdessään on hieman sellainen olo, että huijaisi.

HUIJAUSPATA
– yksi tetra GoGreenin Salsa Originalea
(kidneypavuista, maissista ja tomaatista tehty salsakastike)
– sekalainen kasa kaikkea, mitä kaapeista löytyy: itse pilkoin mukaan suippopaprikaa, keltaisia tomaatteja, kevätsipulia, valkosipulinkynnen ja kokonaisen chilin
– täysjyväriisiä (tai vaikka linssejä) mielensä mukaan, pari kolme desiä luultavasti tarpeeksi
– mausteita: ruususuolaa, mustapippuria, juustokuminaa, paprikaa…..mitä näitä nyt on!
Kippaa salsa padan pohjalle porisemaan, silpo sekaan kaikkea, mitä pöydillä hengailee. Nahistuneetkin kaverit saavat padassa uuden elämän. Mausta voimakkaasti, lirauta mukaan hieman vettä ja kauho riisiä niin paljon kuin haluat. Sit vain kansi päälle ja odottelemaan niin kauan, kuin riisi on kypsää. Muista myös välillä vähän kurkkia ja tsekata, että nestettä on tarpeeksi. Kuiva pata ei ole kummoinenkaan makuelämys.
….JA SIIHEN SOPIVA LISUKE ELI GUACAMOLE
– kypsä avokado(tai muutama, jos teet isomman satsin. Tämäkin kuvissa näkyvä oli vain jäännös edelliseltä illalta, kun oltiin dippailtu itsetehtyjä lohkoperunoita) ja muutama kypsä kirsikkatomaatti
– sitten kaikki se maku eli kevätsipulia, valkosipulia, chiliä, ruususuolaa ja pippuria
– muutama lusikallinen turkkilaista jugurttia, ranskankermaa, kermaviiliä tai mitä ikinä nyt sattuukaan kaapista löytymään
– ja sitten se tärkein, eli sitruuna! Mulla yleensä menee yksi suhteellisen pieni sitruuna kahta avokadoa kohden(silloin mausta tulee sopivan kirpsakka)
Halkaise avokado ja rutistele se pois kuorestaan kulhon pohjalle(oikeesti, en ymmärrä miksi ihmiset lusikoi sitä? Kuoresta kiinni ja puristus niin avot). Muussaa haarukan avulla tasaiseksi tahnaksi. Pilko tomaatit, sipuli, valkosipuli ja chili niin pieneksi kuin kykenet. Heitä avokadon kylkeen, rouhi päälle suolaa ja pippuria sekä lusikoi päälle muutama lusikallinen jugurttia(tai muuta semmosta). Sekoita, tirskauta mukaan sitruunaa, tarkista maut ja laita kylmään hetkeksi muhimaan.
Jos oikein laiskottaa, tai himasta ei satu löytymään avokadoja, niin padan päälle voi myös lusikoida suoraan turkkilaista jugurttia ja puristaa hieman sitruunaa. Näin teki myös allekirjoittanut sen jälkeen, kun guacamole loppui ja rääppiäiset vain jatkuivat jatkumistaan.