Satuin juuri huomaamaan, että en ole koskenutkaan puhelimeni kuvakansioihin muutamaan kuukauteen. Viimeksi joskus silloin, kun eräs kaksilahkeinen tupsahti yllättäen takaisin elämääni. Oivallukseni seurauksena siirtelin juuri rapiat parisataa kuvaa tietokoneelleni, kaapaisin kermat kakun päältä ja ymppäsin niistä yhteensä kymmenen kollaasillista katseltavaa.
Ne ovat täynnä jotain, mitä en oikein osaa selittää. Sitä samaa, selittämätöntä ihmettelin viime yönä. Hiukset kosteina saunan jäljiltä, kainalossa sekä peitto ja hymy korvissa. Tulin siihen tulokseen, että aina ei voi ymmärtää, mutta tiedän, että tämä kesä on ollut sellainen, jota muistelen sitten joskus vanhempana. Ja ehkä kaikkea ei aina tarvitsekkaan ymmärtää. Riittää, että sen tiedostaa ja että siitä osaa nauttia.
PS. runosuoni on täysin tukossa. Palataan asiaan, kun kirjallinen anti on hieman rikkaampaa.
Nyt mä lähden elokuviin. Mitä luultavammin suklaalevyn ja nenäliinapaketin kanssa.
