WHO CARES?

Kävin mielenkiintoisen keskustelun tällä viikolla töissä. Keskustelun toinen osapuoli oli vahvasti sitä mieltä, että lyhyet ihmiset eivät käytännössä voi käyttää vaatteita, joissa on paljon massaa tai pituutta. Minä puolestani olen sitä mieltä, että antaa kaikkien kukkien kukkia vaan. 

Hyvänä esimerkkinä meikäläisen viimeisimpiä ostoksia eli mustavalkoinen, superpitkä kimono. Soviteltiin tätä yhdessä kaverini Jennin kanssa, jonka kanssa ollaan suhteellisen samaa vaatekokoa. Mitä nyt Jenni on mua varmaan kaksikymmentä senttiä pidempi. 

Hauskinta taitaa olla se, että tuo kimono toimi kummallakin. Jennillä se taisi tulla johonkin polven seutuville, mulla se ylettyy melkein nilkkoihin. Ja mä tykkään siitä ihan mahdottomasti. Saatan olla siihen ehkä hieman lyhyt ja se saattaa näyttää ehkä hieman taikaviitalta (mikä on lähinnä vaan ihan äärettömän coolia), mutta onko sen niin väliä. 

KIMONO RIVER ISLAND/ HOUSUT ORSAY/ TOPPI CUBUS/ 

LAUKKU BIK BOK/2NDHAND/ NAHKASANDAALIT H&M/

Niin. Sen pituinen taitaa olla mun tarinani tällä kertaa. Nyt taidan kiskasta inkiväärioluen lopun kitusiini ja könytä suihkuun. Tänään ajattelin kiskaista päälleni jonkun mekon, joka on kaltoinkohdeltuna hengaillut vähän turhankin pitkään vaatekaappini pimeillä rekeillä.