IS DANDELION STILL CALLED DANDELION WHEN IT TURNS WHITE?

En oikein muista, koska olisin viimeksi elänyt sellaista tasaista arkea. Joskus ehkä viime syksynä, tai hetken aikaa viime keväänä? 

Olen tuuliviiri. Tylsistyn heti, jos elämässäni ei puhalla uusia tuulia ja turhaudun, jos minulla ei ole mitään mitä odottaa. Opiskelijaelämä on tuonut nämä puolet itsestäni esiin vielä voimakkaammin. Harvojen koulupäivien välissä liihottelen minne sattuu, punkkaan välillä enemmän entisessä kotikaupungissani ties millä sohvalla kuin omassa kodissani ja havahdun siihen, että en ole pessyt pyykkiä kuukauteen tai käynyt ruokakaupassa viikkoon. 

Siksipä jännitän hieman seuraavaa kolmea kuukautta, jolloin muutun jälleen tasaista arkea puurtavaksi työläiseksi. Siis sellaiseksi, joka jokaisena aamuna herää, koittaa näyttää ihmiseltä ja sitten painaa päivän töitä tunnollisesti. Jännityksestä huolimatta olen pohtinut, että koittaisiko sitä ihan oikeasti rakentaa itselleen sellaisen arjen, joka normaaliksi kuvittelemillani ihmisilläkin on. 

Olen aloittanut tällä viikolla jo aika tunnollisesti. Maanantaina lähdin kavereiden kanssa ruokakauppaan, jotta söisin muutakin kuin omenia ja banaanipannareita. Onnistuin tehtävässäni, vaikka myönnettäköön, että kauppareissu venyi melkein nelituntiseksi, kun seuralaiseni hipelöivät vaatekauppojen uutuuksia ja minä lähettelin whatsapissa kuvia Gina Tricotin naurettavista pikkuhousuista(oikeesti, niissä luki ”you are the one”…). 

Tiistaina töiden jälkeen tein ihan oikeaa ruokaa ja harkitsin hetken aikaa siivoamista. Luovutin jälkimmäisen suhteen ja kulutin sen sijaan iltani piirrellen ja hyvää elokuvaa tuijottaen. Eilen otin itseäni niskasta kiinni heti aamusta ja siivosin asuntoni muutaman kahvikupillisen jälkeen. Mitä nyt välillä istahdin rappukäytäväni edustalla hengailevalle penkille ja mietin syntyjä syviä.



Loppuviikko on totaalista hulinaa eli menetetty tapaus, mutta olen ottanut jo muutamia tavoitteita ensi viikolle. Ajattelin pestä pyykkiä, lukea loppuun aloittamani satiirin ja tehdä paluun kuntosalilleni. Kroppani huutaa joogaa ja nyrkkeilyä nyt, kun selkä on ollut vihoittelematta. Huomaan kaipaavani ihan myös sitä kuntosalin rauhoittavaa ympäristöä. Tilaa, jossa sun ei tarvitse tehdä mitään muuta, kuin kuunnella itseäsi ja kehoasi. Ehkäpä se onkin juuri se, mitä tällä hetkellä tarvitsen, enkä tavoitelistaa asuntoni siivoamisesta tai bloggaamisesta. 

Mulla on edelleenkin yhteistyökumppaninan Hakaniemen Ladyline, jonka juuri vaihtunut kesälukkari näyttää aikasmoisen mukavalta. Tyypit sieltä päästä pyysivät muuten vinkkaamaan, että heillä on kesäkuun 15. päivään asti voimassa tarjous, jolla uudet tutustujat saavat liikkua heillä koko kesän elokuuhun asti hintaan 120 euroa. Aloitusmaksua tai sitoutumispakkoa ei ole ja tuolla summalla saa käydä sykkimässä kaikissa jumpissa ja joogissa, kuntosalista nyt puhumattakaan. Tarjouksen voi lunastaa itselleen numerosta 044-5440018 ja samasta numerosta saa itselleen myös veloituksettoman  kertatutustumisen. 

Minusta aika mukavan kuuloinen summa kolmen kuukauden treenailuista. Ehkä me tavataan salilla, ehkä me tavataan ruokakaupan kassalla tai ehkä me tavataan nurkkapubin tiskillä. Ehkä se on suunniteltua ja osa mun kiillotettua ihannekuvaani arjesta tai ehkä mä olen päästänyt itseni taas valloilleen ja en oikein edes tiedä mistä olen tulossa ja minne menossa.

PS. kuvat otettu viime sunnuntaina, saunan raikkaana mökin pihalla istuen. Huomenna lupaan palata asiaan, lopetan päämäärättömän jaaritteluni ja latailen linjoille asukuvia, sellaisia ajankohtaisia, eikä muutaman viikon vanhoja!