Kuinka ihmeessä tässä taas näin kävi? Kuvat muokattuna koneella, mutta en saanut mistään aikaa istahtaa koneelle kirjoittamaan. Ehkä syynä oli taas muutaman päivän jatkunut sairasloma, jonka yritin viettää mahdollisimman rauhallisesti ja itseäni parannellen. Ehkä perinteinen retkemme saaristoon, jonka seurauksena nautiskelin muutaman päivän ystävistäni, meren rauhoittavasta vaikutuksesta ja tunteesta, että kaikki on oikeasti vaan aika pirun hyvin.
Viimeisimmästä reissusta ajattelin kuitenkin siirtyä täysin olemattoman aasinsillan kautta kuukauden takaiseen. Tai tarkemmin sanottuna niihin muutamaan tuliaiseen, jotka itselleni soin.
En ole enää hetkeen oikein ymmärtänyt matkailua, jonka perustarkoitus on täyttää matkalaukku äärimmilleen ja kantaa kotiin kilokaupalla uusia vaatteita tai turhakkeita. Ehkä syynä on se, että vietän aikani mieluummin missä tahansa muualla kuin valtavissa kauppakeskuksissa ja noh, eipä sitä ylimääräistä rahaakaan ole enää hetkeen ollut.
Mutta muutamaa juttu mahtui minunkin reppuuni, kun kuljeskelin päämäärättömästi Riikan katuja ja pistäydyin muutamassa kivijalkaliikkeessä. Odotin törmääväni mielettömään määrään turistikrääsää, mutta löysinkin jotain sellaista, jota en voinut jättää jälkeeni.
Vanhan kaupungin nurkilta löytyi suloinen liike nimeltä Green studio Pienene, jossa yhdistyi tunnelmallinen kahvila sekä putiikki, joka myi kaikkea luonnonkosmetiikasta paikallisten käsityöläisten taidonnäytteisiin. Parasta antia oli meikäläisen mielestä kauniisti sidotut ja somasti kuvioidut vihkoset sekä myyjätyttö, joka mukavasti rupatteli yksinäisen matkaajan kanssa. Minulle tarttui liikkeestä mukaani kuusi kappaletta lasinalusia, joissa saattoi eniten houkutella villi kuviointi. En meinaan ihan heti menisi profiloimaan itseäni ”lasinalusihmiseksi”. En pelkää kahvimukien jättämiä renkuloita tai tahroja noin muutenkaan, mutta kattaukseen ne kyllä antavat oman suloisen lisänsä.
Muutaman kivenheiton päästä löysin kaupan, joka kaikessa korniudessaan näytti siltä, että sieltä ei saisi mitään turistipaitaa kummempaa ostettua, mutta onneksi kurkkasin sisään. Hyllyt notkuivat Vansseja, makeita julisteita ja t-paitoja, joille tirkuin hetken jos toisenkin. Kassalle päätyi kuitenkin vain paikallinen käsinauha, jonka sidoin jo tullessani yhden kaksilahkeisen ranteeseen sekä kaksi pokkaria.
Sain sen verran lypsettyä irti minua palvelleelta pojalta, että mokomat ovat latvialaisten kuvittajien yhteistyössä tekemiä opuksia, joita ilmestyy aina eri teemalla. Heillä oli hyllyssään kaksi, ostin molemmat. Toinen keskittyy matkailuun, paikkohiin, joita näkee ja joissa käy. Toinen käsittelee parisuhdetta sen kaikessa huvittavassa monimuotoisuudessaan.
Itsehän taidan saada niistä eniten irti ihan tuon visuaalisen karkin vuoksi.
