Kappas. Kuva-arkistoista löytyi muutama Emmin ottama kuva ajalta ennen jääkautta. Muistan, että tuolloin oli niin lämmin, että saattoi hikoilla pelkästään siitä, että ajatteli menevänsä ulos. Saati sitten jos puki päälleen jotain muuta kuin sandaalit ja jonkinlaisen epämääräisen vaatekaapin perältä löytyvän huitulan.
Ja koska en ole mikään hikoilun ystävä, jälkimmäisen virkaa toimitti tuona päivänä ruosteenpunainen maksimekko, jonka muistan poimineeni mukaani muutama viikko sen jälkeen, kun muutin Helsinkiin. Naurettavan alennuksen kera tietenkin. Käyttöön se pääsi jostakin syystä vasta nyt ja harmi sinänsä, sillä se sai jo muutaman ystäväni huokaamaan kateudesta.
Joskus niitä vaatekaappinsa aarteita ei ilmeisesti ymmärrä ennen kuin vasta hieman jälkeenpäin.
MAKSIMEKKO ZARA/ NAHKASANDAALIT H&M/ AURINKOLASIT SEPPÄLÄ/ ALUMIININEN RANNEKORU* IDEAKORU/ KULTAINEN RANNERENGAS* PIECES/
*saatu blogin kautta
Nyt ajattelin juhlistaa vapaapäivääni ja heittää päälleni jälleen jotain yhtä rentoa, pakkaamalla reppuun pullon valkkaria ja lähteä vaeltelemaan pitkin aurinkoista Helsinkiä. Asukuvia en uskalla luvata, sillä en ole vielä päässyt siihen mukavuuspisteeseen, että kehtaisin keimailla kameran edessä tämän seuralaisen kanssa. Kahtellaan.