Olen kovin dramaattisella tuulella. Kirjoitin äsken riveittäin ajatuksenvirtaa, niin kuin tapanani on. Luettuani sen, oli pakko hieman tirskahtaa. Olin verrannut elämääni kliseisesti sekametelisoppaan, repostellut menemään ja lopuksi kuulostanut siltä, kuin pakkaisin millä hetkellä hyvänsä reppuni, ja lähtisin Intiaan joogaamaan seuraavaksi kuudeksi kuukaudeksi.
Vaikka oikeastaan kaikki on juuri nyt oikein hyvin.
Elämä on leppoisaa. Sen tietää siitä, että onnistun stressaamaan, jos en ole kerennyt kirjoittamaan tai keittiöön on kasaantunut useampi kuin kaksi kahvikuppia. Jos moiset asiat ovat pahinta mitä voi tapahtua, valtakunnassani on varmasti kaikki ihan mallillaan.
Elän sitä sellaista aikaa, kun kaikki langat tuntuvat olevan omissa kätösissäni. Olen vedellyt niitä laiskasti, ehkä jopa hieman ujosti ja päätynyt siihen, missä nyt olen. Mutta ainakin tiedän, että ne ovat omia päätöksiäni. Välillä harmittelen sitä, että olen sitonut itseni yhteen paikkaan ja välillä iloitsen siitä, millaiseksi olen elämäni rakentanut.
Joskus sitä vaan tarvitsee sellaisen äidillisen korvapuustin itseltään. Herätellä hölmöt aivonsa todellisuuteen ja sanoa, että unohda moiset vatvomiset ja nauti nyt hemmetti.
Ja niin olen koittanut tehdä. Nauttia. Olen nukkunut pitkään kainalossa ja julistanut sen pääni sisällä yhdeksi parhaaksi asiaksi maailmassa, keittänyt pannullisen kahvia ja jättänyt puolet juomatta, maannut vapaapäivän riippumatossa valkoviinilasin kanssa ja juossut vesisateessa lähimpään nepalilaiseen nakertelemaan ihanan sitkeään naanleipää. Haahuillut museossa, pussaillut salaa ja katsellut ohikulkevia ihmisiä.
Siksipä tirskahdin myös, kun muistin kirjoittaneeni tämän kuun alussa, että seuraavat kolme kuukautta aion koittaa elää tasaisempaa arkea. Valehtelin. Ei musta taida enää olla sellaiseen. Vaikka käynkin taas töissä, tunnollisesti noin viitenä päivänä viikossa, huomaan, ettei mun elämänrytmini ole muuttunut mihinkään. Ja ehkä ihan hyvä näin. Koska omalla sekavalla tavalla, kaikki on juuri nyt oikein hyvin.
Pst! Kuvat ovat tallentuneet muutaman kuluneen viikon aikana kameralleni. Ne koittavat havainnollistaa juhannuksen auringonlaskuja, Teurastamoa maailman leppoisimpana hengailupaikkana, meikäläisen yritystä luoda täydellistä kevätsipulikastiketta ja kotia, jossa viihdyn aina paremmin, kun täällä on joku tietty kanssani.
27.6.2014
AFTERWARDS
Kappas. Kuva-arkistoista löytyi muutama Emmin ottama kuva ajalta ennen jääkautta. Muistan, että tuolloin oli niin lämmin, että saattoi hikoilla pelkästään siitä, että ajatteli menevänsä ulos. Saati sitten jos puki päälleen jotain muuta kuin sandaalit ja jonkinlaisen epämääräisen vaatekaapin perältä löytyvän huitulan.
Ja koska en ole mikään hikoilun ystävä, jälkimmäisen virkaa toimitti tuona päivänä ruosteenpunainen maksimekko, jonka muistan poimineeni mukaani muutama viikko sen jälkeen, kun muutin Helsinkiin. Naurettavan alennuksen kera tietenkin. Käyttöön se pääsi jostakin syystä vasta nyt ja harmi sinänsä, sillä se sai jo muutaman ystäväni huokaamaan kateudesta.
Joskus niitä vaatekaappinsa aarteita ei ilmeisesti ymmärrä ennen kuin vasta hieman jälkeenpäin.
MAKSIMEKKO ZARA/ NAHKASANDAALIT H&M/ AURINKOLASIT SEPPÄLÄ/ ALUMIININEN RANNEKORU* IDEAKORU/ KULTAINEN RANNERENGAS* PIECES/
*saatu blogin kautta
Nyt ajattelin juhlistaa vapaapäivääni ja heittää päälleni jälleen jotain yhtä rentoa, pakkaamalla reppuun pullon valkkaria ja lähteä vaeltelemaan pitkin aurinkoista Helsinkiä. Asukuvia en uskalla luvata, sillä en ole vielä päässyt siihen mukavuuspisteeseen, että kehtaisin keimailla kameran edessä tämän seuralaisen kanssa. Kahtellaan.
23.6.2014
EVEREST, MY LOVE
Kuinka ihmeessä tässä taas näin kävi? Kuvat muokattuna koneella, mutta en saanut mistään aikaa istahtaa koneelle kirjoittamaan. Ehkä syynä oli taas muutaman päivän jatkunut sairasloma, jonka yritin viettää mahdollisimman rauhallisesti ja itseäni parannellen. Ehkä perinteinen retkemme saaristoon, jonka seurauksena nautiskelin muutaman päivän ystävistäni, meren rauhoittavasta vaikutuksesta ja tunteesta, että kaikki on oikeasti vaan aika pirun hyvin.
Viimeisimmästä reissusta ajattelin kuitenkin siirtyä täysin olemattoman aasinsillan kautta kuukauden takaiseen. Tai tarkemmin sanottuna niihin muutamaan tuliaiseen, jotka itselleni soin.
En ole enää hetkeen oikein ymmärtänyt matkailua, jonka perustarkoitus on täyttää matkalaukku äärimmilleen ja kantaa kotiin kilokaupalla uusia vaatteita tai turhakkeita. Ehkä syynä on se, että vietän aikani mieluummin missä tahansa muualla kuin valtavissa kauppakeskuksissa ja noh, eipä sitä ylimääräistä rahaakaan ole enää hetkeen ollut.
Mutta muutamaa juttu mahtui minunkin reppuuni, kun kuljeskelin päämäärättömästi Riikan katuja ja pistäydyin muutamassa kivijalkaliikkeessä. Odotin törmääväni mielettömään määrään turistikrääsää, mutta löysinkin jotain sellaista, jota en voinut jättää jälkeeni.
Vanhan kaupungin nurkilta löytyi suloinen liike nimeltä Green studio Pienene, jossa yhdistyi tunnelmallinen kahvila sekä putiikki, joka myi kaikkea luonnonkosmetiikasta paikallisten käsityöläisten taidonnäytteisiin. Parasta antia oli meikäläisen mielestä kauniisti sidotut ja somasti kuvioidut vihkoset sekä myyjätyttö, joka mukavasti rupatteli yksinäisen matkaajan kanssa. Minulle tarttui liikkeestä mukaani kuusi kappaletta lasinalusia, joissa saattoi eniten houkutella villi kuviointi. En meinaan ihan heti menisi profiloimaan itseäni ”lasinalusihmiseksi”. En pelkää kahvimukien jättämiä renkuloita tai tahroja noin muutenkaan, mutta kattaukseen ne kyllä antavat oman suloisen lisänsä.
Muutaman kivenheiton päästä löysin kaupan, joka kaikessa korniudessaan näytti siltä, että sieltä ei saisi mitään turistipaitaa kummempaa ostettua, mutta onneksi kurkkasin sisään. Hyllyt notkuivat Vansseja, makeita julisteita ja t-paitoja, joille tirkuin hetken jos toisenkin. Kassalle päätyi kuitenkin vain paikallinen käsinauha, jonka sidoin jo tullessani yhden kaksilahkeisen ranteeseen sekä kaksi pokkaria.
Sain sen verran lypsettyä irti minua palvelleelta pojalta, että mokomat ovat latvialaisten kuvittajien yhteistyössä tekemiä opuksia, joita ilmestyy aina eri teemalla. Heillä oli hyllyssään kaksi, ostin molemmat. Toinen keskittyy matkailuun, paikkohiin, joita näkee ja joissa käy. Toinen käsittelee parisuhdetta sen kaikessa huvittavassa monimuotoisuudessaan.
Itsehän taidan saada niistä eniten irti ihan tuon visuaalisen karkin vuoksi.