BECAUSE I’M HAPPY

Huomenta auringonpaisteesta. Istun mökin terassilla, sellaisen pienen ja sopivalla tavalla rähjäisen ja hörpin tulikuumaa murukahvia. Hiukset on hauskasti kiehkuroilla iltaisen saunan jäljiltä, jonne olen luvannut mennä tänä kesänä useamminkin, vaikka hyvin epäsuomalaiseen tapaan se aiheuttaa minussa lähinnä negatiivisia tuntemuksia. Hiippailin hetki sitten pois kainalosta, jätin toisen tuhisemaan ja tulin itse nauttimaan lintujen viserryksestä.

 

Ai miksi kerron tämän? Ehkä siksi, että koulu on päätöksessä yhtä ainoaa palautusta lukuunottamatta ja mulla ei edelleenkään ole työpaikkaa. Mutta tiedättekö, ei ahdista yhtään. Oon päässyt jossain vaiheessa tätä kevättä sellaiseen mielentilaan, jossa uskon, että asiat järjestyvät. Toisaalta, olen myös löytänyt elämääni sellaisen ihmisen, joka entisestään vahvistaa sitä puolta minussa. Sitä sellaista positiivista.

 

Siksipä ajattelin antaa itselleni mahdollisuuden. Mahdollisuuden nauttia hetkestä, mahdollisuuden luottaa siihen, että kaikki kääntyy vielä parhain päin. Tässä odotellessa tahdoin jakaa teidän kanssanne instagramin parhaimistoa, ihan vain siksi, että niistäkin välittyy niin mukavan onnellinen fiilis.

 

 

 

 

Jos tarinat kuvien takaa kiinnostavat, niin meitsin löytää nimimerkillä @piukkuu. Aika paljon sielläkin mennään kyllä kuvan voimalla, mutta tulee usein lisäiltyä muutama sana siitä, missä sitä on ollut ja millä fiiliksellä. Tässä lähiaikoina ensimmäinen on ollut hyvin vaihteleva, jälkimmäinen suurimmaksi osaksi onnellinen.