Mulla on välillä äärettömän ristiriitaiset tuntemukset muotimaailman kanssa. Eniten jään pohdiskelemaan asiaa, kun käsitellään niin sanottuja luksusmerkkejä. Toisaalta arvostan nerokasta suunnittelua, laadukkaita materiaaleja ja virheetöntä jälkeä. Toisaalta en voi käsittää, miten jokin tavara voi maksaa niin paljon. Varsinkin, jos sitä käytetään vain yhden sesongin ajan.
Asenteeni olisi luultavasti täysin erilainen, jos en luokittelisi itseäni kliseisesti kategoriaan ”köyhä opiskelija” tai jos en olisi lukenut liikaa kertomuksia siitä, kuinka tonnin laukku käy jatkuvasti suutarin hellässä huomassa.
Mutta onhan siinä se tunne että se on jotain erityistä.
Se tunne valtasi meikäläisen aika vahvasti, kun matkustin ratikalla himaan viime viikolla sylissäni valkoinen paperipussi. Sen kyljessä luki ihanan yksinkertaisin kirjaimin merkki ja sen sisältö tuntui höyhenen kevyeltä. Tiesin, että pussin arvolla maksaisi melkeinpä puolen kuun vuokran ja kävisi ruokakaupassa kymmenen kertaa. Siksi ehkä kohtelenkin pussin sisältöä, uusia Celinen aurinkolasejani, niiden arvolle kuuluvalla tavalla.
AURINKOLASIT SAATU YHTEISTYÖSTÄ KEOPS OPTIIKAN KANSSA
Sen omituisen tunteen lisäksi, on pakko myöntää, että en ole koskaan omistanut näin mielettömiä kakkuloita. Ne ovat niin massiiviset, että kallistuvat jo naurettavan puolelle, mutta toimivat meikäläisen pullaposkien kanssa oikein loistavasti(osa teistäkin oli asiasta samaa mieltä ja huuteli näiden olevan ehdottomasti parhaat kun taannoin asiasta utelin). Niiden voimakas liukuvärjäys kutkuttelee mun trendinenuani, mutta ne ovat kuitenkin jollain tapaa ajattomat.
Ja mikä parasta, nuo päässäni mulla on sellanen olo, että pystyn oikeastaan mihin vain. Niiden alla voi tirauttaa rauhassa muutaman kyyneleen, ilman pelkoakaan siitä että ketään huomaa. Tai niiden alle voi kätkeä kevyesti krapulaisen olemuksensa, jos ei tahdo myöntää koko maailmalle rillutelleensa viime yönä.
Kokeilin kumpaakin vaihtoehtoa viime viikonloppuna forssassa, mutta onneksenne ikuistin niistä vain toisen.
Ihan selvästi näytän tässäkin otoksessa siltä, että voisin valloittaa vaikkapa kokonaisen galaksin. Tyydyin kuitenkin innoissani hihkumaan sitä, että pääsin pitkästä aikaa auton rattiin. Taisi siskollakin olla hieman tukka kipeä, kun antoi vapaaehtoisesti ohjakset meikäläiselle…
