Nyt on kyllä pakko myöntää, etten muista, koska olisin viimeksi ottanut kuvia omasta pärstästäni ihan tuollaisella kunnon kameralla. Oon aika varma, että olin siinä nuorempana aika taitava, mutta nyt kun tahdoin ikuistaa eilen tyvestä värjätyn ja mukavasti asettautuneet hiukseni, touhu oli yllättävän vaikeaa.
Jos siis näytän kuvissa hieman kiusaantuneelta, se johtuu siitä, että olen unohtanut miten sitä kameraa kuuluu kannatella, mistä kulmasta kuvata ja miten hymyillä sillä tavalla sopivan luonnollisesti.
Mutta tukka on täydellinen. Rakastan sitä edelleen oikein syvästi, vaikka olenkin salaa ystävilleni itkenyt sitä, että se voisi lopettaa kasvamisen. Tiedän, että tällä hetkellä oveni takana kolkuttaa jo muutama murhanhimoinen neitokainen, joille pitkän kuontalon saaminen on ikuisuusprojekti, mutta mä en jaksa värjätä sitä samperin tyveä kokoaikaa. Ja se vaalea tyvikasvu puolestaan on ehkä epäimartelevinta ikinä.
Onpas kiukuttelu kivaa. Ei mulla muuta.
