GARNIER OLIA&HOW TO DO IT?

Blogitapahtumissa jonkun verran ravanneena on pakko sanoa, että olen aina eniten innoissani sellaisista, joissa pääse tekemään tai oppimaan jotain uutta. Siispä päätin lähteä mukaan Garnierin ja Indiedaysin värjäyskouluun, kun minua pyydettiin mukaan. Oma pää oli juuri muutama päivä aikaisemmin värjätty, mutta mä meninkin mukaan toimimaan itse kampaajana. Mielettömän pelottavaa, myönnettäköön, enkä mä kovin hyvä ollutkaan, mutta ainakin opin taas uusia niksejä siihen, miten sen kotivärjäyksen saa näyttämään astetta paremmalta. 

Mä aattelin koota sellaisen minimaalisen tietoiskun teillekkin, mä ainakin olettaisin, että suhteellisen moni värjäilee hiuksiaan omatoimisesti? Mun tulee ainakin tosi usein värjättyä tyvikasvu itsekseni, suuremmat muutokset tulee jätettyä kampaajalle. Tai totta kai nekin on helppoja, jos ei suosi liukuväriä niin kuin meikä. 

KUINKA VALITA OIKEA VÄRI? 

– Kaikista eniten taidettiin painottaa sitä, että tekee valinnan hiusväritupsun sekä värin numeron, ei paketin kuvan tai värin nimen perusteella. Kannattaa myös muistaa, että suomalaisten hiukset ovat keskivertoa vaaleammat, joten meidän maantienruskeita vaalennettaessa tarvii oikeasti hypätä sinne sävykartan vaaleimpiin sävyihin. Ne ”blondeiksi” nimetyt kun yleensä ovat juurikin niitä maantienruskeita. 

– Kannattaa myös pysytellä maltillisissa muutoksissa. Parhaimmat tulokset saa yleensä kun pysyttelee kahden asteen sävymuutoksen sisällä. Tietty poikkeuksia ja yllytyshulluja on olemassa, mutta tällöin todennäköisyys epäonnistua on huomattavasti suurempi. 

– Hiuksessa oleva väri ja hiuksen kunto tulisi muutenkin huomioida aina väriä valitessa. Tummempaa ei pysty vaalentamaan ilman värinpoistoa, huonokuntoinen latva imaisee väriä paremmin kuin siloinen tyvikasvu ja paljon blondattu hius saattaa lähteä taittamaan ikävästi punapigmentin vähäisyyden vuoksi. 

MITÄ KANNATTAA OTTAA HUOMIOON VÄRJÄTESSÄ? 

– Hyväkuntoisissa hiuksissa kannattaa pidentää vaikutusaikaa n. 5-10 minuuttia, jotta väri tarttuisi paremmin. Juuri pestyt hiukset saattavat myös hylkiä väriä, jonka vuoksi väri kannattaakin laittaa hiuksiin, jotka ovat olleet pesemättöminä muutaman päivän.

– Monet käyttävät hiusväriä aivan liian vähän ja ihmettelevätkin, miksi lopputulos ei ole toivotunlainen ja useimmiten vielä pirun kirjava. Allekirjoittanutkin on syyllistynyt moiseen ja yllättyikin suuresti, kuinka paljon värimassaa kehotettiin päähän laittamaan. Keskipitkiin hiuksiin hukkui helposti kaksi pulloa hiusväriä, jos lopputuloksesta tahtoi tasaisen. 

Värjäyskoulun kokeilut tehtiin Garnierin Olia-hiusväreillä, joita en ollutkaan ennen päässyt testailemaan. Olia on ensimmäinen, ja pirun monella patentilla varustettu hiusväri jonka moottorina toimii ammoniakin sijaan öljy. Näin ollen se ei haise inhottavan pistävälle ja lopputuloksena on hyväkuntoiset, ei hiusvärin kuivattamat hiukset. Värituloksen kehutaan myös olevan intensiivinen sekä pitkäkestoinen. Itse värjääjän näkökulmasta on pakko antaa iso kiitos tuoksusta sekä massan koostumuksesta, joka oli todella helppoa levittää. Miinusta tosin pakko antaa hieman pullosta, joka ei meinannut pysyä pyöreän muotonsa vuoksi kunnolla hyppysissä. Toisaalta nokka oli niin pikkuinen, että sillä oli naurettavan helppoa ohjata väri oikeaan kohteeseen eli aivan sinne tyveen. Lopputulokset olivat musta myös todella passeleita. Hiuksissa näkyi niin intensiivistä oranssia, suklaista ruskeaa että luonnollista vaaleaakin. 

Tyttöjen muodonmuutoksia voi käydä kurkkimassa TÄÄLTÄ(CLICK!), osallistukaa samalla Garnierin uutuuspaketin arvontaan ja tsekatkaa löytyiskö sieltä jotain sellaista vinkkiä, jota hajamielinen meikäläinen ei muistanut antaa.