ESSIE ENCRUSTED COLLECTION 2014

Olen tällä hetkellä enemmän kuin iloinen siitä, että viikko on näyttämässä loppumisen merkkejä. En oikeastaan edes siksi, että se tarkoittaa muutamaa kouluvapaata päivää omassa yksinäisyydessä, omassa kodissa, vaan siksi, että selvisin siitä. Väsymys, kolmen koulutyön palautukset sekä hyvin epätoivotut ja yllättävät sydänsurut meinasivat viedä meikäläisestä mehut ihan totaalisesti. Enää olisi yksi työ esittelemättä, puolikas koulupäivä ja työhaastattelu edessä. Sitten ajattelin mennä pitkästä aikaa salille ja laittaa univeloille luun kurkkuun. 

Vaikka viimeiset neljä päivää, tai paremmin ajatellen, viimeiset kaksi viikkoa, onkin tuntuneet yhtä pitkältä kuin koko kulunut vuosi, olen koittanut repiä iloa arkeen niistä kliseisistä pienistä asioista. Joka ikinen päivä koulun jälkeen olen istuttanut itseni sohvalle banaanipannarin sekä kahvin kera ja katsellut tämän hetkistä ultimaattista lempiohjelmaani. (Sen nimi on Sydänmailla ja sen jaksoja näkee Katsomosta, vink vink!) Olen ottanut kuuman suihkun ennen nukkumaan menoa ja antanut kuivan hipiän herkutella vartaloöljyllä. Etsinyt kaapista ne kaikkein pörröisimmät neulepaitani ja käyttänyt jokaikisen junassa tai metrossa istutun minuutin kavereiden kanssa juttelemiseen. 

Ja olen pitänyt kynteni iloisesti välkkyvinä. Tosin olen tainnut tehdä niin koko talven. Koko talven te olette myös jaksaneet niitä ihastella. Siispä ajattelin, että teitä, arvon harakat, voisi kiinnostaa Essien uusi kynsilakkakokoelma. Se kantaa nimeä encrusted collection 2014 ja pitää sisällään kuusi toinen toistaan villimpänä säkenöivää hilelakkaa!

KYNSILAKAT SAATU BLOGIN KAUTTA TESTAUKSEEN 

Sitten muutama kikka hilekynsien suurkuluttajalta! En tiedä kaipaatteko, mutta jaan kuitenkin. Näillä kun saa näppärästi aikaiseksi kynnet, jotka kestävät helposti esittelykelpoisina ainakin viikon verran. 

1. LAKKAA KYNNET ALUKSI YKSIVÄRISELLÄ LAKALLA 

Varsinkin kirkkaiden hilelakkojen välistä kuultaa kauniisti se alimmainen lakkakerros. Itse suosin mattaisen vaaleita sävyjä. Musta tuntuu myös, että tuo alimmainen kerros helpottaa aina kummasti myös sitä kynsilakan poistamista, kun hileet eivät ole kiinnittyneinä suoraan kynnen pintaan. 

2. KÄYTÄ KAHTA ERILAISTA HILELAKKAA 

Alimmaiseksi pienihileinen, mun lemppari on sellainen, joka yhdistää esim. kultaa ja hopeaa. Päälimmäiseksi sitten lakka, jossa on isompia hilehippuja. Tässä kokoelmassa on hyvin noita pienihippuisempia, aiemmissa Essien kokoelmissa puolestaan mahtavia isohippuisia(hehe, hippu on hassu sana). 

3. MALTA LAKATA VIELÄ YKSI KERROS KIRKKAALLA PÄÄLILAKALLA 

Vaikka osa hilelakoista onkin itsessään tähän tarkoitukseen luotuja, suosittelen. Tällöin hileiden reunat eivät ole niin raapivia ja lakkakerros pysyy vielä hieman tukevammin kiinni kynnessä. 

Ja nyt mä painun siihen kovasti kehumaani kuumaan suihkuun ja koitan päättää, että mitä hileitä sitä seuraavaksi oikein sormiinsa sutisi. Taidan kallistua tuohon intensiiviseen mustaan, ihan näin kevään&värien kunniaksi.