Ylihuomenna se sitten viimein olisi edessä, kampaajalle(meikähän siis käy edelleenkin Punavuoressa
Pin Up:ssa, jonka kanssa oon tehnyt yhteistyötä jo abouttiarallaa vuoden) viipottaminen ja Johannan tuoliin istuminen. En muista koska viimeksi olisin odottanut jotain näin täpinöissäni. Olen jo monta viikkoa haaveillut siitä, kuinka hiukseni jälleen asettautuisivat edes jollain tapaa luonnollisesti ja tyvestä puskeavan vaalean saisi piilotettua muulta kansalta.
Viime yö oli jostain syystä uneton. Ja koska uni ei tullut, käytin ajan hyväksi uusista hiuksistani haaveillen. Seisoin vessan peilin edessä, ja kiinnitin suortuvia pinneillä niin, että näkisin miltä näyttäisin polkkatukalla. En hassummalta. Pohdiskelin tahdonko olla jälleen vaalemapi, mutta tulin siihen tulokseen, että tumman aikakausi ei ole vielä ohi. Selailin vanhoja kuviani ja päätin, että tahdon kuitenkin vaalentaa latvani, silläkin uhalla, että ne siitä jaksavat varmasti taas kiukutella.
Etsin inspiraatiota myös kuvallisessa muodossa, sellaisessa, joka tiivistäisi ajatukseni jollain tapaa yhdeksi. Onneksi on instagram ja onneksi on maailma täynnä bloggaajia, jotka tykkäävät itseään niin kovasti kuvauttaa. Kiitos @themarcystop sun hiuslookista, musta tuntuu, että mulla saattaapi olla kohta samanlainen. Siis sillä oletuksella, että oon reipas tyttö ja uskallan saksien antaa viuhua.
Mitäs mieltä tei ootte?
