TAPAAMINEN ELÄMÄN KANSSA

Esitin itselleni kunnianhimoisen toiveen vuoden vaihtuessa uudeksi. Toivoin lukevani enemmän. En turhia uutisia, joita tuntuu tunkevan sisälle ovista ja ikkunaista, en edes lemppariblogejani tai tasaisin väliajoin ovimatolle ilmestyviä lehtiä, jotka olen mennyt taas tilaamaan joltain liian mukavalta lehtimyyjältä. 

Toivoin lukevani enemmän kirjoja. 

Muistin toiveeni taas eilen, kun makoilin tukkoisen pääni kanssa viltin alla tuijottamassa televisiosta ohjelmia, joilla ei ollut mitään painoarvoa. Kevyen ja ihan ansaitun itseinhon saattelemana uskaltauduin suoristamaan jäseneni ja kaivelin hyllyiltäni kaikki ne kirjat, jotka olen ostanut luettavaksi, mutta unohtanut hyllyille pölyttymään. 

DSC07515

DSC07521

Ja aikamoisen kasan sainkin aikaiseksi. 

Alimmaisen, Coco Chanelin synkät salaisuudet paljastavan teoksen sain huomaani jo vuosi sitten. Se oli lahja Turun kouluni opettajalta, jolla hän tahtoi palkita minut parhaimmasta todistuksesta. Mielenkiintoisesta aiheesta huolimatta olen unohtanut lukea sen. Pinossa seuraavan puolestaan on kirjoittanut lempikirjailijani ja silti, olen jättänyt senkin lukematta. Bangladeshin itsenäisyyssodan aikaan sijoittuva Kulta-aika oli kerran jopa mukanani Forssassa, mutta taisin nukkua bussissa sen sijaan, että olisin edes vilkaissut kauniiden kansien sisälle. 

Kasan ainoa pokkari on lainassa ihmiseltä, joka puoliväkisin tunki sen laukkuuni ja vannotti minua lukemaan sen. Onneksi hän on tällä hetkellä toisella puolen maapalloa ja täysin tietämätön siitä, että pääsin eteenpäin vain noin kaksikymmentä sivua. Pelkästään kirjan nimellä (elämä järjestykseen ilman rahtuakaan itsekuria) taitaa olla joku pieni piilevä viesti. 

Eläinten syömisestä on kiikkunut lukupinossani jo viime keväästä asti, mutta tunnun tietävän liikaa sisällöstä ilman, että olen edes avannut sitä. Siispä koen järkyttävää inhoa jo pelkästään suunnitellessani sen lukemista. Tänä keväänä ajattelin kyllä perehtyä tähänkin, vaikka sitten vähän väkisin. Päälimmäisestä, Alice Hoffmanin Punaisesta puutarhasta olen suunnitellut aloittavani. Olen antanut itseni ymmärtää, että se käsittelee sellaista haikeaa yksinäisyyden verhoa, jossa tunnen itsekin tällä hetkellä hieman rypeväni. Ehkäpä toivon sen siis jollain tavalla voimauttavan minua. 


Onko joku teoksista teille ennestään tuttu? 

Minkä kimppuun kannattaa hyökätä mitä pikimmiten? 


Toivon pinon hupenevan vikkelää, jospa tuo kevätkin kuluisi niiden saattelemana sitten hieman nopeammin. Ja jospa minunkin iltoihini saataisiin jotain oikeasti järkevää sisältöä. Hömppäsarjat kun eivät sitä koloa kovin taidokkaasti täytä.  

PS. Vanhaa lukutoukkaa vähän hävettää. En edes muista, koska olisin viimeksi kategorioinut postaukseni books-tunnisteen alle, vaikka sellainenkin tuolla sivupalkissa on keikkunut mukana jo ikuisuuden.