LEOBOMBER

Olen kohdellut itseäni tänään silkkihansikkain ja tehnyt juuri sitä, mitä pää tai kroppa on tuntunut kaipaavan. Käperryin sohvalle päiväunille, koska unettomuus vaivaa edelleen ja pyörin yöni sängyssä päivä toisensa jälkeen. Keittelin itselleni spelttipastaa lounaaksi, ihan vain koska kroppa tuntui huutavan hiilareita ja viihdyin salilla niin pitkään, kunnes kaikki kiukkuisuus oli kadonnut. 

Nyt tunnen puolestaan mieletöntä tarvetta kääriytyä vielä toisen viltin sisään, keittää itselleni saavillisen teetä ja nauttia vaihteeksi ylhästä yksinäisyydestäni. Siispä jätän asukuvista lätinät minimiin. Sanottakoon vaikka, että tavoitteenani oli kaksi asiaa: tarjentua ja näyttää vaihteeksi ihmiseltä. 

LEOBOMBER SEPPÄLÄ/ T-PAITA H&M/ VAHAPINTAISET HOUSUT* KAPPAHAL/ LAUKKU ZARA/ RANNEKELLO ESPRIT/ NILKKURIT DISNKO/ HUOPAHATTU MONKI/

*saatu blogin kautta


Jätin villakangastakin suosiolla kuvien ulkopuolelle, mutta se sama viininpunainen se oli. Siis se, missä olen asunut puolet talvestani. Mutta eipä se mun päälläni kovin kauaa viihtynytkään tänä kyseisenä päivänä. Lähinnä vain sen aikaa, kun kipaisin kirpakassa pakkasessa Mimmiä vastaan. Kuvat ovat meinaan sunnuntailta, jolloin kutsuin tytöt kylään ja katoin pöydän täyteen sapuskaa. Keksin huonompiakin tapoja viettää viikon viimeinen.