FLUFFY PUFFY

Joskus itsensä ja inhottavan vilpoisen ulkoilman väliin tarvitsee mahdollisimman paljon kaikkea pörröistä ja lämmintä. Siispä kietaisin viikko sitten lauantaina itseni yhteen uusimpaan hankintaani, reilulla kympillä Seppälän aleista hamstrattuun nauletakkiin. 

Mielettömän struktuurin jälkeen ehdottomasti parasta uudessa lämmittäjässäni on isot ja ulkonevat taskut, joihin tulee vaistomaisesti tuikattua kätösensä aina tilaisuuden tullen. Kolmanneksi on pakko mainita se, kuinka paljon ilahdun aina, kun kaappiin päätyy vaatekappale, joka toimii lähes kaiken kanssa saumattomasti. 

NEULETAKKI + REPPU SEPPÄLÄ/ TOPPI + NAHKAPÖKSYT H&M/ KAULAHUIVI* INDISKA/ NILKKURIT DINSKO/ 

*saatu blogin kautta

Kieltäydyn muuten myöntämästä, että näytän noin ärsyyntyneeltä ja tympääntyneeltä alituiseen. Siispä päätin syyttää pakkasta, joka kyllä ilahduttaa minua valoisuuden takia, mutta kiukuttaa jatkuvan kylmyyden ja päänsäryn myötä. Olen oikeastaan päättänyt, että kevät alkaa tekemään kunnolla tuloaan jo helmikuussa. Joten ei hätää rakkaat, enää viikko jäätävää piinaa jäljellä. 

Haavemaailmastani kiinni pitäen vedän jälleen kaulahuivin korviin ja lähden kipsuttelemaan kaupungille päin, jossa odottaa Mimmi ja safkaa. Kyllä tytön kelpaa.