LADY MINT GREEN

Olen muutaman kerran salaa hihitellyt vanhassa kotikaupungissani vanhalle rouvalle, jolla on tapana pukeutua päästä varpaisiin siniseen. Useinpa vielä sellaiseen hyvin kirkuvaan sähkönsiniseen, jolla kuorrutetaan jokaikisen vaatekappaleen lisäksi myös esimerkiksi ripset. Kävimme kerran rouvan kanssa huvittavan luontoisen keskustelunkin, kun hän äkkäsi sormiani koristelleet unikon siniset kynsilakat. Kehuskelujen lomassa rouva kertoi minulle, että hänen lempivärinsä on sininen. Esitin kohteliaasti yllättynyttä ja tirskuin salaa mielessäni. 

Nyt hävettää, että tirskuin. Rouva tuli nimittäin tänään mieleeni katsellessani kynsilakkojani ja päätin hetken mielijohteesta pukeutua niiden mukaan. Sillä mikäpä sen hienompaa, kuin pukeutua yhden värin eri sävyihin? Varsinkin, jos se väri vielä sattuu olemaan yksi lemppareista. Näin tuumin siis tänään minä ja marssin pitkin kaupunkia mintunvihreänä. Saattaa olla, että joku puolestaan hihitteli minulle tai saattaa olla, että näytin sellaiselta kevyesti kajahtaneelta, joka oli jonkun värianalyysin päätteeksi päättänyt vuorata itsensä loppuiäksi yhdellä värillä. Mutta minusta päivä mintunvihreänä teki oikein iloisen. 

DSC04403DSC04413DSC04409DSC04405

DSC04393

MEKKO MONKI/ JAKKU ZARA/ SANDAALIT H&M PREMIUM/ LAUKKU 2NDHAND/

Huomaatteko muuten, että mulla on uusi leikkikaveri? Nimittäin kameran kaukosäädin. Mimmi tilasi sen minulle ebaysta(koska en itse osaa), opetti mua käyttämään sitä ja tadaah! Nyt saan melkeinpä jokaisen asun kuvattua silloinkin, kun ei ole itse kuvaajaa saatavilla. Horisontit tosin ovat hiukan vinossa, mutta ei anneta sen haitata. Mullahan itseasiassa olisi tästä kuvasta blogikollegani Mariankin räpsäisemät otokset, mutta tajusin, että niissä kynsieni väri oli muuttunut oranssiksi. Eikä se nyt käy päinsä.