I HAVE PACKED ALL MY THINGS AND NOW I HAVE TO LEAVE

Kun on puolihuolimattomasti käynyt läpi tavaransa, pakannut niistä tärkeimmät ruskeisiin pahvilaatikoihin ja kantanut ne korvaamattomien muuttoapulaistensa kanssa pakettiautoon, voi huokaista. Tai ahdistua. Maallinen omaisuuteni sulloutui kaikkine huonekaluineen ja astioineen yhteensä neljään pakettiautolliseen. Tai siis yksi auto, neljä kuormaa. Pointtina kuitenkin se tavaran määrä. Miten tämän ikäinen nainen on voinutkin kerryttää itselleen sellaisen määrän pakattavaa? Pelottavaa.

Tahtoisin sanoa, että tein tutkimusta äskeiseen selvittämättömään kysymykseen johtuen, kun selailin vanhoja kotikuvia. Mutta oikeasti mä vaan täällä surkeana muistelen kuluvaa kolmea vuotta Turuntiellä. Ensin pikkuisessa, kokovalkoisessa yksiössä, jossa kaikki oli niin kovin jännittävää. Tiskaaminen oli oikeastaan hauskaa ja kotona piti käydä mahdollisimman usein, jotta ei tule äitiä ikävä. Sitten puolitoista vuotta lämpöisän kotoisassa kaksiossa, josta kolmasosa silloisen avopuolison kera. Siellä rempattiin kaikki seinäpinnat mieltymystemme mukaiseksi ja leikittiin hetki aikaa kotia kahdestaan. Ja nyt tuli kuluneeksi vuosi serkkuni kanssa. 

19.52P101012810.12

4.31

DSC00095-0016.94

6.93

Meidän asunto oli koti monelle muullekkin kuin vain meille. Täällä istuttiin iltaa lähes jokaisena viikonloppuna viinilaseja kilistellen ja viikolla ihan vaan kahvia hörppien ja mitä luultavammin koko muijalauma yhdessä maaten mun sängylläni. Ovet oli aina avoinna kaikille ja paljon täällä on aina ihmisiä käynytkin. Ehkä ovat vaan käyneet kurkkaamassa mitä kuuluu, ehkä jääneet nukkumaan meidän pehmoisten peittojen alle kun ollaan itse lähdetty töihin. Harvoin täällä on joutunut olemaan yksin. Tiiamari, Laura ja isosiskoni Anniina, juuri eilen illalla miettivät, että mihin he oikein menevät ensi viikolla töiden jälkeen. Tyttöjen tarvitsee selvästi etsiä itselleen uusi kantapaikka tai hurauttaa iltaisin aina joukolla Helsinkiin minun luokseni. Jälkimmäinen on itseasiassa minun mielestäni parempi vaihtoehto. 

12.62

DSC04900-119.21-1

DSC04502

Siksipä tuntuu nyt hassulta, että naputtelen tätä postausta yksinäni lähes tyhjässä asunnossa. Istuskelen Millan sängyllä, joka lähtee uuteen osoitteeseen vasta huomenna. Mussuttelen mandariineja ja katselen sitä yhtä vaatekertaa ja toilettipussia, jotka odottavat, että heitän nekin reppuun ja lähden. Ja kerrankin jätän avaimeni kotiin tarkoituksella. En niin, että joudun kävelemään vesisateessa töihin ja soitella kämppiksen perään, että voisiko se tulla päästämään mut joskus sisälle. 

2010-12-19220101013_5

2010-12-197

Nostalgiaryöppy on juuri nyt valtava ja tajunnanvirta aika sekavaa, mutta toivottavasti saitte kiinni tunteesta. Siitä sellaisesta pehmoisesta harmistuksesta, jonka tietää pian vaihtuvan jännitykseen ja innostukseen. Nyt painan pääni tyynyn, viimeisen kerran näiden seinien sisäpuolella, jotta jaksan huomenna pirteänä kohdata viimeisen työpäiväni. Torstaina otankin sitten suunnan kohti yhdeksättä kotia elämäni aikana, josta en suunnitellut ihan hetkeen muuttavani.