FLOWERBOMBER AND I

Tähän väliin helpottunein huokaus, jonka olette hetkeen kuulleet. Muutto olisi nimittäin onnellisesti saatettu loppuun, valaisimet kiikkuvat jo katossa ja meikäläinen on viikannut ja henkaroinut vaatteitaan kuin mielipuoli. Siivoamisen järjestelemisen välissä olen koittanut kerrankin nukkua oikein kunnolla, syönyt jotain muutakin kuin noutoruokaa ja nähnyt pitkästä aikaa ystäviä muissakin kuin pakkaamisen merkeissä. 

Eilen käväisin kaupungilla Emmin ja Mimmin kanssa. Ensimmäinen kärsii ilmeisesti niin kamalista vierotusoireista blogittomuutensa takia, että pakotti meikän kameran eteen. Päällä ei ollut kummempaa kuin trikoomekko, hiukset olivat takussa niin kuin aina ja poseeraminenkin tuntui kovin vaikealta. Tarvii varmaan alkaa harjoittelemaan taas tätä bloggaajana olemista. 

DSC03943DSC03951DSC03933

DSC03956

MEKKO+KUKKABOMBER H&M/ LAUKKU ZARA/ BALLERINAT 

Nyt mä keskityn tuohon viikonlopuksi kyläilevään tulleeseen vieraaseeni Lauraan ja teen meille lasilliset mimosaa. Lauran isosisko, joka muuten asuu sopivasti naapurissani, lahjoitti meille meinaan muutamat pullot kesäkuisista häistä jäänyttä kuohuvaa. Kyllä kelpaa tyttöjen juhlia ensimmäistä viikonloppua Helsingissä!