WHAT WOULD YOU WEAR?

Seuraava tieto saattaa nyt kevyesti järkyttää osaa teistä, mutta koittakaa kestää. Mun on meinaan pakko myöntää, etten ole ikinä käynyt festareilla. Siis sellaisilla kunnollisilla, joissa nukutaan teltassa, rymytään koko viikonloppu likaisena ja kuraisena ja salakuljetetaan taskumatti alueelle mitä mielikuvituksellisemmassa kätkössä. Ei sillä, että olisin jotenkin tietoisesti vältellyt kyseisiin tapahtumiin osallistumista, mutta olen jotenkin onnistunut koko elämäni missaamaan ne. Johtuneekohan sitten ainaisesta töissä olostani vai salaisesta mukavuudenhalustani. 

Kaupunkifestarit sen sijaan on tuttua puuhaa meikäläisellekkin. Mä olen tällä viikolla menossa koko viikonlopuksi Helsinkiin, missiona tsekata Hustle. Onko joku teistä tulossa katsomaan, miltä tuo tänä vuonna syntynyt urbaanin musiikin tapahtuma näyttää? Mää oon ainakin aika innoissani, vaikka itse genre ei ehkä olekkaan sitä itselleni ominaisinta. Onneksi melkeinpä mikä tahansa kuulostaa hyvältä livenä. 

Täältä(click!) voi kurkata, että mistä mää oikein horisen ja millasia artisteja siellä sitten oikein onkaan tarjolla. Niin ja vaikka itse tapahtuma oliskin jo tuttu, niin kantsii muuten myös huomata, että tapahtuma on siirtynyt Suvilahdesta Circukseen ja Henry’s Pubiin. 

Kuvakaappaukset52

Vaatteet SheInside, jonka valikoimasta löytyy tällä hetkellä ihan liikaa kaikkea ihanan keltaista! 

Ja koska meitsi koittaa kovasti harhauttaa aivojansa ajattelemaan jotain muutakin kuin tätä mun vielä hiukan kaoottista asuntotilannettani ja koska oon neiti, mietin myös että mitä mää pukisin. Mitä luultavimmin tulen turvautumaan siihen samaan, mihin koko kesän. Mekot ja liivit nyt vaan on parhaita kavereita väkisinkin, samoin kuin tyttömäiset hameet ja rennot t-paidat. Avainsanoiksi voisi valita vaikka rentouden, leikkisyyden ja mukavuuden. Mikäs meinaan sen ärsyttävämpää, kuin koittaa fiilistellä hyvää keikkaa samalla kun joutuu nykimään tai stressaamaan jotain päällään olevaa. Voi kylläkin olla, että pakkaan repun taas täyteen jotain ihan muuta, kuin mitä olen suunnitellut. 

Kertokaas te murut mulle, että mitä te pukisitte kaupunkifestareille? 

Kommentoineiden kesken arvotaan yksi lippupaketti(1+1) Hustleen! Laittakaa kommenttia muuten tulemaan mahdollisimman pian(ja kera spostiosoitteen) niin saadaan sitten voittaneen nimi listoille. 

EDIT// KISA PÄÄTTYNYT!