Tänään oli se perinteinen rumaläskiällö-päivä, mikä aina välillä pääsee yllättämään rennoimmankin kulkijan. Jokaikinen vaate tuntui epämukavalta ja puristavalta, joten loogisesti kokattiin lauran kanssa kermaista lohipastaa lounaaksi, jotta housut kiristäisivät turvokkimahaa vielä hiukan lisää. Stressaan ihan mielettömästi tulevaisuutta ja sen seurauksena revin naamani auki ajatuksissani noin joka toinen tunti. Siispä ymmärtänette, etten pompannut tänään kameran eteen, vaikka oli kuvaajakin lähettyvillä. Onneksi Olympus pelasti kauniilla sisällöllään.
Kovin näyttää vaaleanpunaiselta elämä täällä Turuntiellä. Ja ehkä se tosiaan tekisikin mulle ihan hyvää. Tarkastella elämää muutaman päivän ajan vaaleanpunaisten lasien läpi meinaan. Tiettekö, niiden kanssa kesäkilot kertoo vaan elämästä ja saahan ne aina tiputettua poiskin. Turhaa stressiä ne lasitkaan ei tietenkään poista, mutta ehkä ne auttaisi mua ottamaan vähän rennommin. Se asunto kun ei varmaan löydy yhtään sen nopeammin, sama se kuinka paljon mä asiaa käännän ja väännän.