MY MIND IS CONFUSED BY ALL THIS SHIT

Täällä hengitellään jo paljon tasaisemmin. Oon jossain välissä elämääni kehitellyt itselleni maailman surkeimman stressin sietokyvyn ja taidon vatvoa asioita niin kauan, että pää tuntuu pimahtavan(tänään muuten pimahtikin, kiitos migreeni kyläilystä). Onneksi viikonloppuinen reissu Helsinkiin auttoi hiukan. Sain loksauttaa ensimmäistä kertaa uuden kotiavaimeni uuden kotini lukkoon. Tepsutella himmeän valkoisella parkettilattialla ja purkaa ensimmäiset muuttolaatikot. Saatettiin ehkä jättää taaksemme uuden sängyn ja putipuhtaan keittiön lisäksi pienoinen kaaos, mutta silti mieli on paljon kevyempi. Asiaa saattoi tietysti myös edesauttaa ne muutamat sangria-lasilliset, jotka juotiin siskon kanssa hyvässä seurassa, Kallion iloisessa sykkeessä. 

DSC03814

DSC03832

DSC03820

DSC03842

DSC03815

DSC03836

DSC03852

Hiukan pitäisi kuitenkin vielä pakkailla. Oikeastaan kaikki muu alkaa olemaan ruskeiden pahvien uumenissa, paitsi mun vaatteeni. Talvitakit, pehmoiset huivit ja miljoona neulepaitaa on kylläkin jo hoidettu, mutta voi jestas, että tuolla mun vaatehuoneessani on silti tavaraa. Voisikohan sitä saada muuttoa varten muutaman ekstratunnin vuorokauteen? 

Tosin mä käyttäisin nekin minuutit varmaan vaan tähän vatvomiseeni. Tuntuu, että ajatukset kiertää tasan yhtä tasaista kehää, jonka pääpointteina on lähinnä se, että minkälaiset pussilakanat mää haluan tai että mihin mää saan ängettyä kaikki vaatteeni tuolla uudessa kodissa. On se vaikeaa tää ihmisen elämä. Siispä olkaa kilttejä, älkääkä ihmetelkö, jos täällä blogissa on pikkuisen hiljaista. Sain kiukkuista viestiä jo ystävältäkin, johon olin ihan unohtanut pitää yhteyttä tän kaiken rumbani keskellä. 

Niin ja tiettekö mikä on huvittavinta. Toinen ystävä, joka tänään panikoi siitä, että löytääkö itselleen asunnon syksyksi, kun joutuu muuttamaan nykyisestään pois. Mää siinä vieressä sitten rauhottelin, että kyllä ne kaikki asiat hyvin menee. Miksen voisi takoa sitä omaankin päähäni?