Meikä on täällä pohdiskellut. Tai oikeastaan pohdiskelin Helsingissä, kun istuskelin hämärässä kesäyössä Emmin kanssa bissen äärellä. Meidän jututhan tunnetustikin on hiukan korkealentoisia ja toisinaan sellasia sopivalla tasolla ehkä syvällisiäkin. Tällä kertaa pureuduttiin kaiken muun sonnan lisäksi yhteen mun pienoiseen ongelmaani eli blogiini.
Ei, en ole lopettamassa, eikä mun intonikaan kai ole mihkään hävinnyt, mutta olen ehkä hieman turhautunut. Turhautunut siitä, etten tiedä mihin suuntaan blogi on menossa tai onko mihinkään, kun tuntuu että junnaan paikallani. Ja hiukan peloissani, kun pelkään kadottavani sen oman juttuni ja toistelevani itseäni päivä toisensa jälkeen.
(Tää täsä on muuten mun yks lempparikuvista tällä hetkellä. On muun muassa Vaio-vauvan taustakuvana!)
Oon myös kuullut villiä huhua, että musta saa blogin perusteella ihan hirveän erilaisen kuvan, kuin millainen olen oikeasti. En mä mitenkään huijaa tai esitä, mutta jotenkin mä ilmeisesti vaikutan blogin perusteella sellaselta kiltiltä, ujolta ja hiljaiselta? (Söpöliini, tarkensi ystäväni Mimmi) Ehkä mä olenkin osittain sellainen, mutta en voi olla häiriintymättä ajatuksesta, että se on päälimmäinen kuva mikä meikästä jää mieleen. Ja ehkä se olisikin parempi, kuin todellinen Pauliina, joka pärrää ja kiroilee enemmän kuin keskiverto raksaäijä, viljelee ympärilleen äärimmäisen härskiä läppää ja nauraa röhöttää päälle yleensä hyvin epäsöpöliinisti. Mulla on aina mielettömän paljon sanottavaa, usein sarkastista sellaista, ja en edes uskalla valehdella kenellekkään olevani seinäruusu. Ja silti mä saan esittettyä itseni julkisesti naisena, joka liihottelee ympäriinsä nuuhkuttelemassa kukkia ja söpöilemässä. Mitä kummaa kysyn minä.
Mietin myös, että auttaiskohan se jos, uskaltaisin raapasta vähän pintaa syvemmältä. Kirjottaa enemmän asioista joita pohdin ja jotka saa mut pysähtymään hiukan pidemmäksikin hetkeksi ajattelemaan. Vai jatkanko mä tällä elämäniloisella, hiukan hömpällä linjalla, joka saa teidät jotkut kutsumaan Yes dearia hyvän mielen blogiksi. Enkä mä nyt todellakaan tarkoita, että täällä aletaan ryhmässä rypemään kurjuudessa(sillä se on ehkä masentavinta ikinä) vaan ehkä……jakamaan enemmän ajatuksia?
Olkaa ihania ja auttakaa naista hädässä. Kertokaa mulle, mikä teidät saa palaamaan tänne yhä uudelleen? Mikä on hyvin, mitä juttuja ootte jääneet kaipaamaan menneiltä vuosilta tai haluutteko mahdollisesti mukaan jotain tyystin uutta? Lupaan palkinnoksi hyvän mielen ja bloggaajan, jonka pää on ehkä pikkasen paremmassa järjestyksessä kuin tällä hetkellä. Jos sieltä päästä alkaisi sitten irtoamaan astetta enemmän postattavaakin.
KUVAT FAB CIRAOLO
