OUR BALCONY LOVES FINLAYSON

Taisin hiukan vinkkailla teille jo tässä aikaisemmin, kuinka meidän parvekkeella on meneillään pienoinen muodonmuutosprojekti, enkö? Koko idean laittoi aluilleen se, että pääsin mukaan Indiedaysin ja Finlaysonin yhteistyökampanjaan Indiedaysin Inspiration-bloggaajana. Yhteensä muodonmuutoksia tulee kuudelta eri bloggaajalta ja ne saa kätevimmin tsekattua Indiedaysin kampanjasivuilta.

 Ideana oli päivittää jokin soppi oman kodin seinien sisällä käyttäen Finlaysonin tekstiilejä, ja minulla valikoitui muutoskohteeksi luonnollisesti parvekeemme, joka oli vielä täysin sisustamatta. Muutettiin asuntoomme viime elokuussa, juuri kesän lopussa ja päätettiin jo silloin ettei tehdä sille sen kummempia ennen tätä kevättä. Tämä yhteistyö tuli siis vähän kuin tilauksesta.

BEFORE 

DSC01754

Noin kuukausi sitten otettu ennen-kuva ei ole mitään kovin iloista katseltavaa. Seinällä roikkui edellisen asukkaan jättämä köynnöskehikko, lattialla oli ilmeisesti joskus ollut terassimatto, joka oli jättänyt lattian ällöttävän läikikkääksi ja Ikeasta ostetut, megaedulliset kalusteet olivat talven jäljiltä vielä seinustalla odottamassa kesän tuloa. 

Vaati aika monta tuntia puunaamista, shoppailua, järjestelyä, löytöjen tekemistä ja tietysti Finlaysonilla käymistä, mutta nyt voin ylpeästi sanoa, että meidän pikkuinen parvekkeemme on valmis. Se on muuntautunut viihtyisäksi lisähuoneeksi ja paikaksi, jossa on mukava kestitä vieraita ja lukea kirjaa auringonpaisteessa. 

AFTER 

19.52

Meidän koko taloyhtiöön asennettiin parvekelasit talven aikana. Niiden hyöty on se, että parveke muuntautuu eräänlaiseksi kesähuoneeksi ja pysyy miljoona kertaa siistimpänä, ja haittapuolena ehdottomasti se, että aurinkoisella kelillä tuntuu kuin istuisi saunassa. Varsinkin kun meidän partsillemme paistaa aurinko aamusta iltaan. Siispä päätin asentaa sinne kevyesti varjostavan verhon. 

Verhon ylös saaminen vaati yhden miehen kera porakoneen, I-kiskon ja nipistimet sekä itse verhon. Kankaaksi valikoitui kauan himoitsemani Sami Vullin suunnittelema Keisari-puuvillakangas. Jätin sivusaumoihin hulpiot, huolittelin alareunan päärmeellä ja ompelin yläreunaan sellaisen…nipsukujan? Ja hyvin toimittavat virkaansa sekä auringon- että näkösuojana. 

19.53

Meille uudet kalusteet ovat ennakkoperintöä isosiskoltani. Tuoleja on yhteensä neljä ja pöytäkin on taitettavaa versioa, joten tuonne saa katettua esimerkiksi brunssin hiukan isommallekkin porukalle. Arastin ennakkoon mustaa sävyä, mutta mielestäni ne passaavat oikein hyvin tuonne kaiken väriloiston keskelle. Tuolien päälle valitsin hauskat karkkipinkit ja Taimi-kuosilla terästetyt istuinpehmusteet sekä niiden kaveriksi tämän kevään uutuudella, Kaulaketju-kuosilla päällystetyt koristetyynyt. Tuossa Korulipas-perheessä, johon tuo Kaulaketjukin kuuluu on muuten muitakin aika hauskoja tuotteita, erivärisillä kuvioilla ja pohjilla.

19.55

Vaikka ollaankin menossa kesää kohti, ja näköjään yllättävän lämmintä sellaista, niin mun oli pakko saada tuo ihanan kirkkaan turkoosi Lempi-huopa kun näin sen. Se on ihanan pehmoinen ja kuvittelen jo nyt kuinka kietoudun viileinä iltoina sen kanssa juomaan teetä ja mussuttamaan iltapalaa parvekkeellemme. 

19.57

Mulla oli alusta asti hurjia suunnitelmia siitä, kuinka tahdon syödä ainakin joka toisen kesän aamupalan pihalla. Siispä valitsin myös hiukan tavaroita kattaamista varten. Kaksi Taimi-kuosista tablettia toimittavat kätevästi pöytäliinan virkaa, melaniimista valmistetulla tarjoittimella kipot ja kupit on helppo kantaa keittiöstä pihalle ja tarvitseehan lautasliinatkin olla samaa sarjaa. 

19.58

19.54

Muutoin parvekkeelle ei ostettu paljoakaan uusia juttuja. Pitkän harmaan räsymaton löysin koulumme ”saa ottaa”-kasoista, kirjava oli perua edelliseltä asukkaalta ja (kuvissa huonosti näkyvä) kierrätetystä farkusta ja nahasta valmistettu oli taannoinen alelöytö Etolasta. Lyhdyt ja ruukut ovat kaikki vanhoja, jos ei lasketa mukaan noita söpöjä punottuja amppeleita, jotka ostimme alkuviikosta Ikeasta. Niin ja tietty tuo viimeisessä kollaasissa näkyvä keraaminen sudenkorento oli ihan pakko-ostos, siinä kun on samassa lämpömittarikin. 

Kukkia sen sijaan on tullut ostettua, mikä varmaankaan ei ole yllättävää, kun ottaa huomioon että työskennellään kämppikseni kanssa kummatkin puutarhamyymälässä. Pelottaa jo hiukan millainen viidakko tuolla on heinäkuussa, jos tähän mennessäkin ollaan saatu istutettua sinne vaikka mitä kaunista kasvamaan. Lemppareitani ehdottomasti runsaana rönsyävä keijunmekko sekä pienin sinisin kukin kukkiva perenna nimeltä lemmikki. Neilikoita ja ehkä leijonankitojakin on ainakin vielä pakko saada…. 

Mitäs tykkäätte uuden ilmeen saaneesta parvekkeesta? 

Ja tiettökö mitä, teilläkin on mahdollisuus toteuttaa oman muodonmuutoksenne ja osallistua kilpailuun, jossa voitte voittaa 200 euron lahjakortin Finlaysonin myymälään! Sillä saisi aikamoisia ihmeitä aikaiseksi esimerkiksi makuuhuoneen tai kylpyhuoneen tekstiileihin. 

Indiedays_postausbanneri_800x120

Nyt meikäläinen kiittää(lähinnä kai Finlaysonia kivasta yhteistyöstä ja teitä siitä että jaksoitte lukea tälläisen kilometripostauksen) ja kuittaa sekä menee hetkeksi vilvoittelemaan tuonne juuri esitellylle muutaman neliön paratiisille. Ilma on ollut tänään niin lämmin ja kostea, että pelkään pyöriväni koko yön sängyssä, jos en käy ensin hiukan tasaamassa ruumiinlämpöäni.