SHINE BRIGHT

Eilinen vapaapäivä tuli käytettyä tehokkaasti Helsingissä, vaikka maanantai tuntuikin eilen erityisen järkyttävältä. Ostin hiukan uusia vaatteita toivottavasti (aika hemmetin) pian saapuvaa kevättä varten, söin lounaaksi ihan mielettömän hyvää papuburrittoa ja kävin mä Mimmin kanssa elokuvissakin. Mutta alunperin mä vaivauduin köröttelemään taas ne niin kovin tutut pari tuntia kakkostietä ptkin siksi, että mulla oli varattuna kampaaja puolen päivän aikoihin. 

Muhun kun otettiin yhteyttä tuossa muutama viikko sitten, ja kysyttiin tahtoisinko lähteä mukaan pienimuotoiseen muuttumisleikkiin, joka toteutettaisiin yhdessä Sunsilkin ja Dynastia-hiussalongin kanssa. Meikähän tahtoi, varsinkin kun minulta vaadittiin ainoastaan inspiroitumista jonkun julkkiksen hiustyylistä ja no, tietenkin istahtamista sinne kampaajan penkkiin. 

16.4

Mua yritettiin usealta taholta yllyttää olemaan kerrankin radikaali ja repäisemään oikein kunnolla. Yllättäen mun sisäinen tukkakonservatiivini otti vallan, ja kaivalin internetin syövereistä mielestäni syötävän ihanan kuvan Giuliana Rancicista. Huolestuttavinta oli ehkä kuitenkin se, että värjäys oli muutoin samanlainen kuin minulla, mitä nyt vaaleampi ja ehkä jollain tapaa pehmeämpi. Näytin kuvaa sitten Dynastiassa kampaajalleni Samulle, jonka kanssa ideoitiin minun päähäni hiukan vaaleampaa yleisilmettä, tiettekö sellaista keväisempää. 

15.41

Dynastia itsessään oli oikein mukava paikka. Siellä soi poikkeuksellisesti koko kolmen tunnin ajan ihanan rauhoittavaa musiikkia, sisustus oli niin överin ylellinen, että oli jopa makea ja nenän eteen sai uusien muotilehtien lisäksi myös vakuuttavan kokoisen kupillisen cappucinoa. Ja Samu oli käsistään kovin näppärä. Erityisellä lämmöllä tulen mitä luultavammin muistelemaan vielä kauan sitä, kuinka hän föönäsi koko pääni huolellisesti pyöröharjaa käyttäen. On aika harvinaista herkkua meinaan, kun omistaa näinkin paljon hyvin hitaasti kuivuvaa hiusta. 

16.42

Ja tollanen siitä sitten tuli. Tyytyväisyydestäni kertoo varmaankin paljon se, että olen salaa ja säännöllisesti vilkuillut uutta vaalentunutta olemustani peilistä. Sävy on ihanan hiekkainen, mutta kuitenkin raikas ja tyven kontrastikin näkyy edelleen, vaikka liukuvärjäyksen raja on nyt paljon pehmeämpi. Olen myös yllättynyt siitä kuinka tuntuu kuin hiusteni malli olisi uusittu täysin, vaikka voisin vannoa, että Samu ei heilutellut saksiaan minun pyyntöjeni mukaan kuin hiukan latvojen ja etuhiusten suunnalla. Ihme taikuri se mies. 

Värjäyksen jälkeen päästiin sitten itse asiaan, eli Sunsilkin tuotteiden käyttämiseen osana ”uutta” hiustyyliäni. Pesupaikalla tuoksui karkki, kun meikän hiukset pestiin Sunsilkin Colour Protection-shampoolla ja Pro Heat-hoitoaineella. Tuoksu seurasi vienosti mukana koko päivän ja yllättäen jopa pidin niiden makeasta yhdistelmästä loppujen lopuksi oikein kovasti. Ennen kuivaamista hiuksiin laitettiin Advanced Damage Re-Construction -sarjan hiuksiin jätettävää hoitoainetta. Sen tarkoitus on korjata ja hoitaa hiusta niin, että se palauttaa kiillon hiukan kärsineempäänkin kuontaloon. Varmaankin juuri sitä, mitä nää mun useampaan otteeseen vaalennetut latvani kaipaavat. 

Kuivaan tukkaan puolestaan suihkittiin ennen kihartamista hoitoaineen kanssa samaan sarjaan kuuluvaa lämpösuojaa. Olin ihan mielettömän positiivisesti yllättynyt tuotteen tuoksusta(tarkkanenäinenkö?). Jostain syystä kaikki aikaisemmin käyttämäni lämpösuojat ovat haisseet todella vastenmieliseltä, toisin kuin tämä. Jää taatusti käyttöön tuon testipullonkin jälkeen. Valmiiden kiharoiden sekaan suihkittiin vielä hiukan Plumped Up Volume-kuivashampoota, jotta hiuksiin saatiin lisää rakennetta ja ryhtiä. Kevyt suihkaus lakkaa ja voilà, meikä oli valmis. 

Lisää tuotteista voit lukea TÄÄLTÄ! 

16.41

Näissä tänään otetuissa kuvissa mä olin ainoastaan kevyesti harjannut eilisen kiharat vielä hiukan pehmeämmiksi, lisännyt mukaan saamaani kuivashampoota etuhiuksien sekaan ja näyttänyt suortuville hiukan tupeerauskampaa. Niin ja ollu tietty ensin kuusi tuntia koulussa ja neljä tuntia töissä. Ja vieläkin näytti ihanan freshiltä ja tyylilleni uskollisesti pikkuisen sotkuiselta. 

Mitäs mieltä te olette muutoksesta?