YOU ARE THE MA….BRACELET OF MY DREAMS

Musta tuntuu, että muutama ystävä voi taidokkaasti pärskäyttää aamukahveet näppäimistölle jos sanon tämän, mutta sanonpa silti. Mä olen nimittäin huomannut, että olen erittäin nirso korujen suhteen. Myönnän kyllä omistavani niitä aivan samperisti ja tiedostan että niitä on ehkä vähän turhankin kanssa, mutta nykyisin en meinaa oikein löytää mieleisiäni. Siksipä mun oli pakko(!!) ostaa tuo alla näkyvä piikkirannekoru Lindexiltä, vaikka mielestäni se olikin pöyristyttävän kallis eli kahdeksan euroa. Nirsouden lisäksi minusta on näköjään tullut myös pihi. 

7.1

Mutta onhan se nyt vaan ihan pirun hieno. Olen lisäksi ollut siitä niin innoissani, että olen änkenyt sen asuun kuin asuun. Enkä muuten ole edes välittänyt että ”sopiiko se”. Se on ollut kaveria niin palmikkoneuleelle, farkkumekolle että hopeisena kiiltelevälle jakullekkin. 

Niin tai näin, pienestä on taas meikäläisen sydän onnellinen.