NEW YEAR NEW ME

Mä olen aina tykännyt tehdä itselleni uudenvuodenlupauksia. Jotenkin tammikuu vaan tuntuu vuosi toisensa jälkeen uudelta alulta, jonka kannustamana voi hiukan palailla ruotuun tai parantaa tapojaan. Musta on hupsua jättää lupailematta jotain sen varjolla, etteikö usko, että voisi pitää siitä kiinni. Mitä sitten? Jos omasta lupauksestaan saa edes kevyen potkun persauksilleen, jotta voisi tehdä jotain itsensä hyväksi, niin miksi ei? Meikäläisen perinteinen tipaton tammikuu mm. jatkui yhtenä vuonna melkein puoli vuotta. Ei paha ollenkaan, varsinkin kun se tapahtui loppujen lopuksi täysin vahingossa. 

Tänä vuonna mä tein itselleni hyvin kokonaisvaltaisen lupauksen. Sellaisen, josta mä tahdon tosissani pitää kiinni. Mä kun lupasin pitää parempaa huolta itsestäni. 

Downloads35

kuvat weheartit.com

Hektinen elämä vie välillä mut täysin mennessään. Jätän aamupalan välistä, nukun viisi tuntia yössä ja rojahdan koulu- ja työpäivien jälkeen suoraan sohvalle, edes miettimättä jumpalle lähtemistä. Viikonloppusin tulee juhlittua enemmän kuin kehtaan edes myöntää ja syötyä kerran päivässä. 

Ei hyvä. 

Niinpä mä täten lupaan itselleni, että ensi vuonna tähän aikaan, mä olen henkisesti ja fyysisesti paljon paremmassa jamassa. Ensinnäkin alkoholi saa jäädä joka vuotiseen tapaan taas hetkeksi. Ei haittaa vaikka jäisi hiukan pidemmäksikin aikaa. Baarissa kun voi käydä tanssimassa ilman bisseäkin. Sitten tulee se tärkein paketti, joka mun tarvitsee saada kasaan mahdollisimman pian. Se pitää sisällään riittävät yöunet, säännöllisen syömisen ja liikunnan lisäämisen iltapuuhiin. En ole vielä ihan varma miten mä saan tämän kaiken hoidettua tän hullun elämäni ohella, mutta musta tuntuu että mun on pakko. 

 Kokonaisvaltainen hyvinolo siis hakusessa. Juoksutrikoot on jo vedetty jalkaan(ja tuntui muuten muutaman kuukauden jälkeen ihan pirun hyvältä), välipalaomena tuli otettua tänäänkin mukaan kouluun ja nyt mä painelen nukkumaan. Ja tiettekö, taidan nukkua niin pitkään kuin vain jaksan. Huomenna on meinaan vapaapäivä :-) 

Oletteko te tehneet uudenvuodenlupauksen?