GLITTER MANIAC

Eksyttiin Prahassa jo heti toisena päivänä hotellimme lähellä sijaitsevaan, valtavaan Tescoon. Ei hyvä juttu. Eikä ainakaan siksi, että siellä myytiin aivan laittoman halpaa kosmetiikkaa. Raahasin pienen sekoamisen seurauksena kotiin poskipunan, rispsivärin, muutamaa erilaista kylpysuolaa, suihkusaippuaa,  puhdistusgeeliä, luomivärin, kynsitarroja sekä kolme kynsilakkaa. Ne kolme kaunokaista löytyvät tuosta alapuolelta, ihan vain siksi, että ne ovat mun mielestä ihan mielettömän hienoja. 

DSC09047DSC09050

Essencen lakat olivat unelmieni täyttymys runsaan glitterpitoisuudensa vuoksi. Näitä ei meinaan tarvitse hangata miljoonaa kerrosta saadakseen villinä säkenöivät kynnet. Testasin eilen tuota pienemmillä hippusilla varusteltua niiden hiukan kulahtaneiden Sally Hansenin kynsitarrojen päälle ja jo yhden kerroksen jälkeen olin ihan haltioissani. Laitoin kuitenkin varmuudeksi vielä toisen mokoman, mihih. 

Catricen lakka oli puolestaan jo jotain niin mahtavaa, että olin aika varma, että näen jotain märkää päiväunta. Miettikääpä nyt, kynsilakka, joka muistuttaa väriltään bensaa? Mahtavaa, mahtavaa. Raporttia tulossa tulevaisuudessa, kunhan maltan ensin luopua näistä diskopallojen tavoin kimaltelevista sormenpäistäni.