SCHOOL OUTFITx3

Yksi kivoista asioista siinä, että musta tulee jälleen koululainen on se, että saan pukeutua jatkossa päivittäin omiin vaatteisiini(en laske työvaatteita tähän kategoriaan siis). Tiedän, kuulostaa naurettavalta, mutta melkein kaksi ja puoli vuotta putkeen Snickersin työpaidassa kypsyttää hiukan naista. Auvoisan vapauden koittaessa täällä haaveillaan jo syksyisistä kouluasuista, joissa jaksaa istua koko päivän näyttäen samalla hyvältä. 

Kuvakaappaukset29

Syksyiset jalokivivärit sopivat mainiosti arkeen, kun ne saavat seurakseen ikuisuuslemppariani harmaata. Yksinkertaisten vaatteiden kanssa on kiva leikitellä hiukan asusteilla, siksi siis valtava nahkalaukku, kimaltelevat loaferit, simppeli kello sekä pääkalloin kuvioitu kaulahuivi. Viininpunaiset housut ovat muuten ehdoton hankinta syksyksi, kunhan löytäisi vain sopivan pituiset ;-) H&M:ltä tilattuihin kuin tuli se perus 15cm ryppyä nilkan ympärille. 

Kuvakaappaukset30

Klassista tyyliä voi päivittää naurettavan helposti pienillä asioilla. Silkkimekko ja kaulahuivi luovat kivan raitacombinaation, laatikkomainen nahkatakki on ajankohtaisesti leikattu ja tennaritkin ovat saaneet korot alleen. Farkkureppu on ikuisuusrakkautta, mutta sen te varmaan jo tiesittekin ;-) Niin ja päälaelle on ehdottomasti saatava keikkumaan sotkuinen ja suuri nuttura, joka pysyy ruodussa mieluiten koko koulupäivän! 

Kuvakaappaukset31

Mä olen koittanut etsiä jo hyvän aikaa itselleni sekä violettia että maastonvihreää maksihametta(saa vinkkailla!) loppukesään ja syksyyn. Vihreä olisi kiva kaveri nahkatakille ja violetti farkkuiselle. Tässä asussa leikittelevä printti ja kotoisat tennarit saavat luumuisena hohtavan hameen näyttämään tarpeeksi arkiselta. Kouluun tarvitsee(ainakin muistaakseni) mukaan myös rannekellon ja laukun, joka nielee sisäänsä isommatkin tarpeet. 

Mutta hei, lyödään vaikka vetoa, niin tämä muija vetelee kouluun joka ikinen syksyinen päivä nahkapöksyissä, collegessa ja maastotakissa. Bahhahah, mä niiiin tiedän sen jo nyt ;-) Aina tietty saa haaveilla, eikö?