DETAILS&FEELINGS

Tänään oli oikein mukava vapaapäivä töistä. Heräsin aamukuudelta, keittelin luomukaakaoa ja venyttelin kumman pirteänä uuteen aamun lyhyiden yöunien jälkeen. Kasvoihin hiukan meikkiä, päälle mukavat vaatteet ja tunnin ajomatka Turkuun lauleskellen radion tahdissa. 6 tuntia koulussa kului nopeasti, kun palautin ylpeänä muodin historian tehtäväni, kokosin kollaasin kesän trendeistä ja esittelin opettajan pyynnöstä hiukan blogimaailmaa muille oppilaille. Koulun jälkeen istahdin hetkeksi Juhon parvekkeelle ottamaan aurinkoa ja syömään jäätelöä, ajelin siskoni luokse, joka ruokki minut ja kävin vielä illalla katsomassa pikkusiskoani. 

Välillä tuntuu, että ylikuormitun siitä, että pusken kalenterini päivä toisensa jälkeen täyteen ohjelmaa, mutta toisaalta patistan itseäni koko ajan tekemään ja näkemään lisää. Ja teen sen siksi, että todella nautin siitä, vaikka tuntuukin, etten sen vuoksi ehdi viettämäään aikaa itsekseni kotona. Ehkäpä mä pääsen joskus eroon tästä ristiriidasta tai sitten mä vaan tyydyn siihen, että ainakin kerran kuussa on sellainen päivä, ettei mun tarvitse nähdä ketään tai tehdä mitään. 

Mukavasta päivästä huolimatta unohdin täysin kamerani olemassa olon, paitsi silloin kuin siskoni otti minusta hiukan epäonnistuneet asukuvat. Yksityiskohdat sentään tallentuivat kameralle kauniisti:

DSC07604-001

Siksak-kuviolliset housut pääsivät jalkaan simppelisti nahkatakin ja ballerinojen seuraksi. Asustin huomiota herättävät pöksyt muutenkin aika simppelisti: vaalean ruskean Zaran mokkalaukun kaveriksi kaivattiin vain muutama sormus sekä rannekoru. Ainoa miinus oli se, että housut löystyivät hiukan käytössä. Laatikkomainen yläosa näytti loppuillasta jo hiukan hupsulta, kun housut eivät halanneetkaan sääriä samalla tavalla kuin aamulla, kun puin ne jalkaan. En anna sen nyt haitata, vaan menen sohvalle pötköttelemään ja mussuttamaan viinirypäleitä. 


Toivottavasti teillä oli tänään leppoisa päivä :-)