Budapest shopping part 2

Olen jopa kevyesti ylpeä itsestäni, kun shoppailin niin maltillisesti Budapestissä. Sieltä kyllä löytyi paljon kauppoja, ja varmasti paljon ostettavaakin, mutta jostain syystä en löytänyt mitään niin sykähdyttävää, että se olisi pitänyt raahata mukanani Suomeen asti. Paitsi Pull&Bear:sta. Hälyyttävintä on muuten ehkä se, etten pidä itseäni ollenkaan ihmisenä, joka hamstraisi kaikkea pinkkiä vain siksi että se on pinkkiä. Ja sitten kun katsoo tuota ostossaaliin värimaailmaa….

2.4

1. Ulkomailta pitää aina tuoda mukanaan muutama muotilehti. Tällä kertaa nappasin mukaani britti Glamourin (joka oli muuten ihan pirun hyvää lentokone luettavaa minikokonsa ansiosta), Italian Ellen sekä Vogue-perheen uusimman tulokkaan: Vogue Nederlandin. 2. Rakas kummitätini on tutustuttanut minun L’ocittanen ihmeellisen maailmaan ja lentokentältä lähtikin mukaan ruusuinen palasaippua sekä tuubi perinteistä käsirasvaa. Jälkimmäinen on muuten todettu jo aikaa sitten pirun kosteuttavaksi sekä riittoisaksi. 

DSC05081-001

3. Rakastuin jostain itselleni tietämättömästä syystä tähän muoviseen meikkipussukkaan niin paljon, että pulitin siitä mielestäni suhteellisen korkean hinnan, 15 euroa. No, se on kuitenkin ihana, tilava ja juuri sopiva lentomatkaajalle, sillä tuo korvasi hyvin sen 1 litran minigrippussin läpinäkyvyytensä ansiosta.

picnikfile_x8cvHr

4. Miten tätä nyt selittelisi, muuta kuin että masu tykkää? 5. Toinen ihan huippulöytö Pull&Bear:sta! Innostun aniharvoin kaulakoruista ja vielä harvemmin osaan käyttää niitä. Tämä kaveri puolestaan on kivan kesäinen ja ehkä jopa hiukan etninen hauskan väriyhdistelmänsä ansiosta. JA hei, se on päässyt kaulaankin jo kahdesti.

DSC05065-001

6. Niin ja tämä kasa edustaakin sitten sitä totaalista sekoamista siellä Pull&Bear:ssa. Pinkkiä? Öh, mitä? No kauhisteluistani huolimatta mukaan lähti ihan mahtava, yksiolkaiminen mekko etnisellä printillä, jonka sävymaailmasta löytyy sekä pinkkiä, turkoosia että beigeäkin. Tämä pääsi Budapestissä yhtenä iltana jo päällekkin nahkatakin ja tuon yllänäkyvän kaulakorun kanssa. Pinkki t-paita puolestaan on ihanan lörppö kesävaate ja alla näkyvä kukallinen kasa on hauska paitapusero, jossa on edessä nappilista ja takana laskos, jonka ansiosta se on ikään kuin ”auki” selästä. Oikein mukava kaveri siis hänkin. 

Löytyikö mitään, mitä tekin olisitte ostaneet? :-)