TOP 6

Mulla on sellanen kummallinen kutina, että en taida olla ainoa, jonka iho tuntuu tipahtavan paikoiltaan ihan millä hetkellä hyvänsä. Jokaisen suomalaisen joka talviset parhaat ystävät pakkanen ja kuiva huoneilma ovat ottaneet minut hampaisiinsa ja varmaan muutaman teistä siellä ruudun toisella puolellakin. Asiaa ei auta yhtään, että olen maailman kolmanneksi huonoin rasvailemaan itseäni. Vaikka se onkin minusta yksinkertaisesti pirun ärsyttävää, ollaan taasen siinä pisteessä, että olen kiltisti alistunut kohtalooni. Se tarkoittaa sitä, että olen lähes päivittäin rasvaillut itseäni tunnollisesti, jotten olisi niin tuskissani. 

Tällä hetkellä tuskan lievityksen top 6:sta löytyy seuraavia:

1. Kiehl’s Mango lip balm on epäilemättä maailman paras huulirasva. Se lähti mukaani lokakuussa Heathrow:lta n. kymmenellä eurolla ja se tuntui silloin naurettavan kalliilta huulirasvaksi. Enpä tiennyt silloin, että se pehmittää huulet ihan uskomattoman silkkisiksi sekä tuntuu riittävän ikuisuuksiksi. Täyttä rakkautta tämä kaveri siis. 

2. Baba de Caracol Regenerating cream eli tuttavallisemmin etanavoide on joka päiväinen kasvorasvani. Sen lisäksi, että olen vakuuttunut siitä, että se on lievästi rauhoittanut ihoni punaisuutta sekä arpisuutta se myös toimii oivana pohjana meikille. Rasva kun jättää kasvot mukavan pehmoisiksi ja mattaisiksi, puhumattakaan siitä, että ihoni ei ole ollut pintakuiva kertaakaan tänä talvena. Kiitos pikku etanoille heidän söpöstä etanalimastaan<3

DSC05389-1

3. Gucci Flora perfumed body lotion tuli pikku-Florani mukana ilmaiseksi ja siitä tuli jumalaisen tuoksunsa ansiosta uusi viikonloppurasvani. Koostumus ei ole niin täyteläinen kuin normaalisti, mutta mitäpä tuosta.

4. LUSH Ultrabalm on oikein mielenkiintoinen tuote. Se on merkille tyypillisesti hyvin yksinkertainen, koostuen ainoastaan muutamasta raaka-aineesta. Sitä voi käyttää erilaisissa rohtumissa ja kuivissa kohdissa, mutta minusta se on parhaimmillaan kuorimaan huulia. Todellinen joka paikan höylä siis, vaikkei sen tekemiseen ole käytetty kuin muutamaa vahaa ja öljyä.

5. Dermosil Winter body lotion, joka on periaatteessa samaa tavaraa kuin kyseisen merkin Classic-voiteet. Eroa löytyy ”rasvaisemmasta” koostumuksesta, sekä siitä, että siiden on lisätty öljyjä (mm. laventelia), jotka jättävät iholle lämmittävän olon. Koostumuksen lisäksi plussaa siitä, että se on täydellinen tällaiselle hätähousulle, sillä se imeytyy iholle salaman nopeasti. 

6. Wanhan Markin kookos käsirasva oli lahja joulupukilta ja vaikka kookos lukeutuu mielestäni niihin tuotteisiin, joita en tahdo maistaa saatika haistaa on tuo silti aika oivallinen tuote käsien pehmittämiseen. On siis oikein kätevä, kun ei yritä mussuttaa käsiään.. 

Jollain samoja lemppareita? 

Translate: my top 6 cosmetic product which keeps my skin soft during the winter time.