Neljäs ja viimeinen valinta

Kolme osa-aluetta käsiteltynä itselleni asettamasta haasteesta, jonka päätin toteuttaa näin ajastettuna teille, kun minä itse reissailen jossain suunnalla Eurooppaa. Haasteeksi itselleni annoin valita neljä kenkäparia Spartoo.fi:stä, joilla minun tulisi pärjätä koko loppuelämäni, huih! Suhteellisen vaikeaa valita, mutta onneksi mä olen niin tylsä kenkien suhteen, että tää on ihan selvää kauraa ;-) 

Ensimmäiseksi valitsin korkokengät juhlaan, toiseksi saappaat arkisempaan käyttöön ja kolmanneksi jokapaikanhöylät, eli balleriinat ;-) Neljänsien kanssa painiskelin aika paljon. Ajattelin että valitsen toiset saappaat, mutta koska havahduin siihen, että maailmassa on muitakin kenkiä ja käyttötarkoituksia päätin valita kengät, joiden käyttö painottuu aikaan ennen balleriinoja eli kevääseen tai aikaan ennen nilkkureita eli syksyyn. Näille välikausille ehkä kätevimpiä kenkiä ovat joko kumisaappaat, jotka suojaavat varpaita loskakeleiltä tai syyssateilta tai Converset, jotka tuntuvat olevan kaveria vähän kaiken kanssa. 

Desktop4-1

Mustat Converset olisivat loppujen lopuksi minun valintani, mieluummin vielä sillä ohuemmalla pohjalla, vaikka en voisi väittää, etteikö kuivat sukatkin hiukan houkuttelisi. Kumisaappaissa on nykyään vielä se hienous, että ne on nostettu muodikkaan asusteen asemaan. Sen lisäksi, että julkkikset tallustelevat festareilla Huntereissaan myös Suomen katukuvassa fashionistat koreilevat tyylikkäillä kumppareillaan. Kummat sinä valitsisit: kumpparit vai tennarit? Vai jotkut ihan muut? 

Niin ja ps. mitä tykkäsitte tästä neljän kenkäparin ideasta? :-) Mitkä olisivat olleet teidän valinnat?