cheer up!

Perjantaipäivän piristyksiä on ehdottomasti se, että:



Postiluukusta kolahti Monkin uusi The Friend issue Summer 2011! Monkin lehdet on aina vaan niin upeita sekä visuaalisesti että sisällöllisestikkin. Voisin haluta ainakin muutaman tusina vaatetta, joita sivuilla esiteltiin sekä kuvittajan käden taidot. Onko muka paljon pyydetty? 


Serkun Balin reissun tuliaiset. Ei en ole yhtään kade, että Milla vietti viimeiset kolme viikkoa Balilla, Gilillä, Singaporessa ja ties missä, en ole myöskään kateellinen siitä ostostaivaasta, mikä siellä oli vastassa. No sain mä sentään uusimman Ellen ja supersöpöt balleriinat. 

(Ja noripaketin ja arskat ;-)) 



Muisto keskiviikosta! Ja siitä keikasta, jota me oltiin kuuntelemassa. Rush soitti yhteensä kolme ja puoli tuntia, ja koko sen ajan kuuntelin aika haltioituneena papparaisten meininkejä, vaikka alunperin lähdin keikalle aikamoisella varauksella. Parasta taisi olla rumpalin noin 10 minuutin soolo-osuus, jossa se hakkaili aikamoisella taidolla kullattuja rumpujansa. 

Ja aika kivaa on myös se, että tänään on perjantai ja tuolla taivaalla möllöttelee sellainen kiva keltainen juttu nimeltä aurinko. Ja että mulla on töitä enää kolme tuntia, jonka jälkeen vietän vähän laatuaikaa tyttöystävieni kanssa. Elämä on siis ihan kivaa tänään. Entä siellä?