pus

Muutama kuva kertomaan siitä, mitä täällä ollaan viikon aikana puuhailtu. Kaikkialle kamera ei ole kulkeutunut mukana, ja hyvä niin, joten nyt tälläisiä omalla tavallaan valikoituja paloja. Herkkulättyjä mutakakulla, suklaakastikkeella ja kermavaahdolla löytyi hauskan tunnelmallisesta ravintolasta Kana&Kannu:sta ja sisustustavarat ja tikkunekut paikallisesta sisustajan taivaasta Ebba&Erkki:stä. Karvahattu paleltuneen bloggaajan päässä on uusi ja löytyi lämmittäjäksi kauppareissulla niinkin eksoottisesta paikasta kuin Levin S-market.

Huomenna on lähtö kotiin päin ja odotan sitä enemmän kuin kehtaan edes myöntää. Kaikista parasta on se, että a) pääsen omaan pehmeään sänkyyn, b) näen ihanan rakkaan Jami-koirani ja c) saan olla hetken yksin!

Bloggaaminenkin palaa toivottavasti normaaliin kuosiinsa kun pääsen takaisin kotiin, viime viikot ovat olleet kamalaa hulinaa! Tosin pikkuisen verotan aikaa myös J:lle, se kun lähtee viikon päästä armeijaan, buhuu..

Nyt pus pus, palaillaan luultavasti seuraavan kerran vasta kun olen kotona, siellä päin missä pimeä ei tule kahden aikaan iltapäivällä ja pakkasta on alle -20 astetta ;-)