Autumn is almost here, jee!

Tänään alkoi syyskuu. Toisaalta tulee mieleen että silloin on vielä ihanan lämmintä ja ruska on alkaimaisillaan ja kaikkea ihanaa, mutta todellisuudessa aamulla tapahtui näin:
1) herätessä ihmettelin mitä kello oikein on. Huone vaikutti ihmeen hämärältä, minne aurinko on kadonnut?
2) jouduin laittamaan sukat ensimmäistä kertaa jalkaan varmaan puoleen vuoteen…..
3) ulko-ovesta astuessa naamalle pölmähti heti tuuli ja sen mukana tihkusade
4) jouduin taas ottamaan sateenvarjon mukaan, tai en oikeastaan, se on ollut siellä muutaman päivän ihan vakiovarusteluna
5) muistin miksi inhoan hiuksiani aina syksyisin/talvisin ja haukun niitä lättäniksi. Ne kun ei ole kovin edustavat kymmenen kertaa kastuneina

Mutta en oikeastaan jaksa surra, sillä mä yksinkertaisesti rakastan syksyä! Koska:
1) pääsen vuosi vuoden jälkeen todistamaan kuinka surkea kerrospukeutuja olen (tsekkaa alempaa päivänasu ;-)) ja siinä samassa vähän nauramaan itselleni
2) On ihanan viileää! (tosin tuulen saiis kadottaa maapallolta, kiitos)
3) pääsee metsästääm täydellistä takkia ja saappaita, niin ja myös käyttämään niitä!
1.9 021
1.9 024
1.9 042
1.9 043
1.9 045
1.9 051
Tästä saa myös käsityksen minkä näköinen se eilen ostamani kappahalin hupparijuttu on, eli ihana ja täydellinen ja upea ja rento ja mahtava!

Hupparijuttu-Kappahal,2ndhand/ farkkulegginsit,kaulahuivi-H&M/
farkkutakki-siskon vanha/ ratsastussaappaat-2ndhand/ laukku-friis&Co


Miten iskee asu tällä kertaa? :-)

Nyt nukkumaaaan, öitä ja pusi!

ps. käytiin tänään syömässä J:n kanssa jo ennakkoon vähän vuosipäivä lounasta! Mä söin alkupalaksi valkosipulissa ja aurajuustossa haudutettuja katkarapuja ja pääruuaksi kana-ananas-aurajuusto tuorepastaa! Uhosin vielä jotain jälkiruuasta mut ei vaan maha vetänyt enää, haha :-D