Ah miten suloinen sunnuntai. Piti tehdä vaikka mitä. Käydä tsekkaamassa ravintolapäivän antia, siivota sotkuinen koti ja paneutua pitkästä aikaa ihan ajan kanssa blogiini. Mutta kun pilvettömältä taivaalta möllöttää aurinko, joka nipistelee ihanasti iholla ja saa mielen laiskaksi, ei voi muuta kuin antautua.
Siispä ei näytetty nokkaamme lähelläkään ravintolapäivää, vaan dippailtiin kasviksia samalla kun pötköteltiin kirjojen kanssa sisäpihan lämmössä. Ja murustettiin fetaa vesimelonin päälle kun selviydyttiin sieltä sisälle. Suoraan leikkuulaudalla tietysti, sillai vähän syntisesti. Eikä tosiaankaan siivottu, vaan sotkettiin vain lisää. Blogia ajattelin sen verran, että vinguin Jereä nappaamaan itsestäni muutaman kuvan äsken, kun kipsutimme auringon laskettua ruokakauppaan. Joten tattadaa, meikä ja sotkuinen sunnuntailook.
Kimono on muuten uusi tai oikeastaan se on minulle uusi. Siskoni oli löytänyt sen keväällä jostain nettikaupasta ja kun sitten eräänä viikonloppuna tongin hänen vaatekaapistaan jotain päälle puettavaa, törmäsin siihen. Siskokin ilmeisesti huomasi rakkauteni höyhenenkevyeen ja kukkikkaaseen kimonoon, sillä lahjoitti sen mulle muutama kuukausi myöhemmin. Olin saattanut myös avittaa asiaa kertomalla, että se saa minulta kyllä hyvän ja rakastavan kodin, jos sisko siihen joku kaunis päivä kyllästyy.
En tiedä kyllästyikö sisko vai olettiko mun vain käyttävän sitä enemmän. Mutta käyttänyt olen ainakin. Todella ahkerasti. Niin farkkujen ja släbäreiden kun nahkahameenkin kanssa. Ensi kerralla taidan kyllä taas luottaa farkkuihin. Tuli vähän liika skarppi olo tuossa kynähameessa.
