TBT: HULLUUTTA HENRIK VIBSKOVIN TAPAAN

Suurin piirtein vuosi sitten nappasin kainalooni kaksi kaunista naista ja käpöttelin tossut tanassa kohti Designmuseon täyteen tupattuja saleja. Oli kyseessä Henrik Vibskovin näyttelyn avajaiset ja siitä syystä tuo saleihin tuppautunut kansa oli erittäin pelottavan näköistä. Kaikenlaista tyylikästä taidefiilistelijää ja muita, jotka tuntuivat sopivan tuonne Vibskovin värikkääseen ja aavistukseen hulluun maailmaan, kuin olisivat olleet osa sitä. Osa taitelijan suunnitelmaa.

Muistan nauttineeni näyttelystä kovasti. En tiedä oliko se ne kaikki lukuisat värit ja muodot, päättömät ideat, jotka oli jotenkin raa’an häpeilemättömästi vaan tuotu esille pakkasen kurittamaan Helsinkiin. Voi olla, että osansa oli myös sillä, että esillä oli herran tekemiä vaatteita, joita alan opiskelija tietysti tutkiskeli kiinnostus silmissä kiiluen.

Tai sitten se johtuu siitä, että nautin museoiden koluamisesta ihan noin yleensäkin. Museoiden ja kaiken muun, mikä vähänkään kutkuttaa näköhermoja. Miksiköhän sitä ei yksinään ikinä tule lähdettyä mihinkään? Nuuskamuikkusen raahasin mukanani ties mihin, mikä vaan sattui sopivan paljon kiinnostamaan. Nyt vois olla aika iso saavutus, jos kävisi tässä yksinään vaikka ihan vaan elokuvissa. Museon ovista sisään astuminen mukanaan vain oma seura, kuulostaa vähän liika jännittävältä. Vai oisko tällä hetkellä meneillään jotain sellaista, joka ois ihan ehdoton nähdä? Saa ehdotella, josko mää uskaltaisin.