ECOLOGICAL GOODIES

Olen rehellisesti hiukan keskenkasvuinen ja myönnän rakastavani lahjoja. Parhaita ovat sellaiset, joista huomaa kuinka hyvin lahjan antaja sinut tunteekaan. Vai mitä mieltä olette Lauran ja Ninnun minulle viikonloppuna raahaamasta pussukasta, joka piti sisällään luonnonmukaista kosmetiikkaa? Mä yllättäenkin rakastuin palavasti. Sekä mun ihaniin ystäviini, että tuohon tuoksuvaan yllätykseen. 

DSC08466DSC08482

Isabella Smith Apothecary oli mulle täysin uusi tuttavuus, mutta oikein mieluinen sellainen. Ihanan makealta vesimelonilta tuoksuva kylpyöljy vei ajatukset suoraan jonnekkin kesäiselle piknikreissulle. Ei mitenkään paha juttu näinä pimeinä kuukausina. 

DSC08472

Ja sitten siihen pussin kiistatta kutkuttavimpaan osioon eli L:A BRUKETin kahteen sekä esteettisesti meikäläistä miellyttäviin että aivan mielettömiltä tuoksuviin purnukoihin. Keltainen kätkee sisälleen kehäkukilta tuoksuvan kuorintavoiteen, joka sisältää neljän eri öljyn lisäksi merisuolaa sekä E-vitamiinia. Ja se tekee ihosta ihanan pehmoisen. Mä kun testailin tuota jo sunnuntaina yhdessä mintulta tuoksuvan kylpysuolan kanssa. Jälkimmäinen muuten tuoksuu niin tajuttoman hyvältä, että ihan oikeasti toivoisin, että voisin siirtää sen jotenkin tietokoneen välityksellä sinne teidän luokse. 

Huh. Ylistämisen ja rakastumisen jälkeen kävin vielä hiukan himoitsemassa muitakin puljun tuotteita. Kiitos vaan tytöt, musta tuntuu että saatan hiukan köyhtyä tän mun uuden pakkomielteeni seurauksena..

Kuvakaappaukset43

Jos kyseinen merkki kuumottelee teitä muitakin, niin tuossa alla hiukan lisää faktaa, joka löytyi L:A BRUKET:n nettisivuilta eli TÄÄLTÄ! 

”The hand made soaps and spa products from L:a Bruket are manufactured in Varberg, Sweden. The ceramic and soap workshop is located next door to the old castle, the bath and the eighteen-century society club.

The ingredients and raw materials are almost all certified ecological and artificial substances are rarely added. This is to make sure that all herbs, vegetable and essential oils blend together in a natural way preserving their natural characteristics. All soap and oils bases are developed as a balance between different vegetable and essential oils and herbs depending on which qualities of the plants we want to bring forward: energizing, moisturising, softening, healing, scrubbing etc.

When developing our range the ambition has been that all different products should be used for a certain purpose, have a certain function and be beautiful. 

Our style is a bit rough and rustic mixed with a romantic touch and our work could be described as generous. As a result of that the products are loaded with all our favourite ingredients. They smell and feel more than most and are best described as true, rustic, romantic and generous luxury.”